Lopun alku ja kiitollisuus

Tämä kirjoitus liittyy ympäristön vaikutukseen omaan persoonaan. Haluan aloittaa blogin positiivisella kirjoituksella. Itse asiassa toivon, ettei koko blogista tule ollenkaan negatiivista. Sitä ei jaksaisi kukaan lukea, ja negatiivisuudessa vellominen ei ratkaise mitään eikä tee kenellekään hyvää.

Aikani Brasiliassa lähestyy näillä näkymin loppuaan, ainakin toistaiseksi. Nunca diga nunca, älä koskaan sano ei koskaan. Kenties tulevaisuudessa maan poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne on toisenlainen. Ehkä minä olen tulevaisuudessa toisenlainen ja toivon elämältä eri asioita. Se on hyvin todennäköistä. Kirjoitan Brasilian yhteiskunnan tilasta enemmän myöhemmin.

Luin, että onnelliset ihmiset ovat kiitollisia. He tuntevat, että ovat saaneet paljon enemmän kuin ovat itse antaneet, ja siitä tulee sellainen olo, että on osa maailman hyvän kiertokulkua. He miettivät päivittäin kiitollisuuden aiheita. Siksi ajattelin kiittää Brasiliaa kaikesta, mitä se on antanut ja opettanut minulle täysin vastikkeetta. Tämä tuli minulle yllättäen ja pyytämättä.

Rentous

Kiitän Brasiliaa elämän rytmin hidastamisesta. Bussi tulee silloin kun tulee. Kaikki ovat joskus myöhässä tapaamisesta. Ei sillä niin väliä, maksat ensi kerralla. Sentti sinne tai tänne. Sori, jäin kiinni liikenneruuhkaan. Tulen sitten kun kerkeän. Jätä huomiseksi se, mitä ei tarvitse tehdä tänään.

Kohteliaisuus

Kiitän Brasiliaa käytöstavoista. Brasilialaisilla on ”hyvän tyypin” maine, eli heidät koetaan yleensä sympaattisiksi ja puheliaiksi. Tämä johtuu kulttuurin kollektiivisuudesta (ryhmä on tärkeämpi kuin yksilö), jonka vuoksi tervehtiminen, itsensä ja vieraiden esittely, kuulumisten kysyminen, ruuan ja juoman tarjoaminen kaikille ja hyvästely yksitellen kuuluvat hyviin tapoihin. Ujoinkin brasilialainen on liukas sosialisoija Suomen kaltaisessa kulttuurissa siksi, että noudattaa näitä perussääntöjä kanssakäymisessä. Missään sosiaalisessa tilanteessa ketään, ystäviä tai puolituttuja, ei saa kohdella kuin ilmaa. Brasilialaisilla on ilmaisu sille, kun joku lähtee juhlista hyvästelemättä kaikkia paikallaolijoita: sair à francesa, eli ’tehdä ranskalainen lähtö’. Miksei yhtä hyvin à finlandesa?

Häpeästä irtautuminen

Kiitän Brasiliaa siitä, että opin tuntemaan vähemmän häpeää. Brasilialaisten itsesensuuri on melko lähellä nollaa, unelmia tavoitellaan avoimesti, mokia ei kukaan enää muistele seuraavana päivänä, eikä tarvitse olla vaatimaton: omasta onnesta ja saavutuksista puhutaan avoimesti. Saa sanoa, että on kolkyt donaa taskussa.

Normaali reaktio liukkaalla kadulla kaatumiseen ei ole ”Ei kai kukaan nähnyt?”, vaan ”Eikö kukaan edes tule auttamaan?”. Häpeä on turha tunne. Silti brasilialaisilla poliitikoilla toivoisi olevan sitä keskimääräistä enemmän; heille toivoisin aimo annoksen häpeää suuhun lusikoituna ja varmuuden vuoksi vielä kanyylilla suoraan suoneen.

Valittamisen välttely

Kiitän Brasiliaa siitä, että opin näkemään valittamisen uudessa valossa. Kielitieteilijät erottavat kielen funktion sen sisällöstä. Jotkut funktiot ovat melko kansainvälisiä, mutta se sisältö, millä ne ilmaistaan, voi vaihdella suuresti. Small talk on esimerkki funktiosta: se on helppoa, ei-syvällistä keskustelua, joka täyttää äänitilan.

Small talkin esiintymismuodot ovat moninaiset. Brasiliassa puhutaan säästä, kysytään, miten perhe voi, miten töissä menee, onko lomasuunnitelmia, kerrotaan kaskuja tutuista ja läheisten elämän tapahtumista. Kaikki tämä tapahtuu positiivisella mielellä, vitsiä murjoen ja nauraen. Monien mielestä suomalaiset eivät osaa small talkia, mutta osaavat monet suomalaisetkin jutella mukavia.

Mutta mikä on se toinen Suomen tyypillinen small talk -muoto? Mistä suomalainen voi puhua ventovieraittenkin kanssa ja millä voi lämmitellä keskustelua puolitutun tai läheisen kanssa?

Valittamalla. Suomalainen valittaa tuohtuneena huonosta palvelusta yhteen ääneen ventovieraiden kanssa; tapaa ystävän, ja keskustelu yltyy valituskilpailuksi siitä, miten kengät kastuivat ja bussi oli 5 minuuttia myöhässä ja kukaan ei ymmärrä mua ja se yks tyyppi töissä on vaan niin ärsyttävä; ja työpaikalla voi tuntea solidaarisuutta valituskuorossa, jonka päivän teema ja variaatiot ovat pomo/oma työ/rööki loppu/selkä kipeä/se yks tyyppi joka on vaan niin ärsyttävä.

Olen pyrkinyt kiinnittämään valittamiseen huomiota ja pysäyttämään sen alkuunsa. Julkiseen negatiivisuuteen suhtaudutaan Brasiliassa yleensä vähän samalla tavalla kuin jos valittaja olisi röyhtäissyt yhtäkkiä äänekkäästi. Katsellaan hämmästyneinä, mietitään että “miten tähän pitäisi reagoida, onpa omituinen tilanne”, kohdistetaan merkitsevä katse muihin keskustelun osapuoliin kuin sanoen “mikä ihme tota vaivaa?”, ja lopulta kommentoidaan jotakin valittajan kasvot pelastavaa, kuten “hmm, niin, onpas kinkkinen juttu… Hei kuka haluu lisää olutta?”. Opin, että valitus ei useimmiten ole hyvää small talkia, kukaan ei halua sitä kuunnella, ja kaiken lisäksi se aiheuttaa myötähäpeää.

depressao

Varoitus: depressio on tielläsi.

Huumorintaju

Kiitän Brasiliaa siitä, että opin nauramaan itselleni. Melkein jokaisella brasilialaisella on lempinimi, joka voi olla hellyyttävä tai toisaalta kiusallinen. Esimerkiksi pitkälle, kalpealle miehelle annetaan helposti lempinimeksi Palmito eli Palmunsydän (joka on siis pitkulainen, vitivalkoinen palmukasvin rungon sisältä saatava osa, yleinen esim. salaatin ainesosana). Tuttavapiirissäni on mies, jonka lempinimeksi kouluajoilta on jäänyt Vovó eli Isoäiti, koska hän kerran uhmasi opettajaa kysymällä ”Puhutko sä mulle?”, ja opettaja vastasi ironisesti ”No en ku sun isoäidille!”. Erään tuntemani naisen epäonninen lempinimi on Peixão eli Isokala, koska hänen sukunimensä kuulostaa samalta, ja ilmeisesti hän on tunnettu myös isokokoisesta suustaan. Tällaisessa kontekstissa täytyy oppia rakastamaan omia ominaisuuksiaan ja puutteitaan, sillä niihin varmasti tartutaan arkipäivän vitsailussa. Omaksi lempinimekseni oli muodostua Sharapova, koska olemme ”ihan saman näköisiä”. En kuitenkaan osannut ottaa tätä loukkauksena. Mielummin Sharapova kuin Palmunsydän.

Iguassu

Lopuksi kiitän Brasiliaa siitä, että pääsin ihmettelemään Iguassun putouksia ja tuntemaan itseni mitättömän pieneksi miljoonien vesilitrojen tuottamassa korviahuumaavassa pauhussa.

 

iguacu2

Ihminen pieni, vesi iso.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s