Brasilia ei ole aloittelijoille, osa 1: BRICS-maan maaginen realismi

Tämä on ensimmäinen ”Brasilia ei ole aloittelijoille” -sarjan teksti.

Ei ole sattumaa, että maaginen realismi syntyi Latinalaisessa Amerikassa. Tosielämän tapahtumat ovat toisinaan niin absurdeja, että niihin tuntuu kietoutuvan taiallisia ja mystisiä elementtejä. Joskus elementit tuntuvat jopa selittävän sen, että arki ja elämä ovat yhtä hulluutta, kaaosta ja ongelmien ratkontaa.

Brasilialaisilla on sanonta: O Brasil não é para principiantes, eli ”Brasilia ei ole aloittelijoille”. Tällä tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan, arjen ja ihmissuhteiden koukerot ovat niin monimutkaiset, että ainoastaan asiaan vihkiytynyt ja sen parissa koko elämänsä viettänyt voi ymmärtää yhteiskunnan implisiittiset ja eksplisiittiset säännöt. Ja vaikkei aina ymmärtäisikään, tai vaikkei sääntöjä aina olisikaan, olennainen osa tätä expert-tasoa on taito luovia yhteiskunnassa tästä huolimatta ja järkeään menettämättä.

On hyvin suomalaista yleensäkin etsiä sääntöjä ja hyviä tapoja elämän eri osa-alueilla:

  • “maalaisjärki”
  • “selkokieli”
  • “yleissivistys”
  • “rullaportaissa tulee seistä oikealla”
  • “kääntyessä näytetään vilkkua”
  • ”tietenkin ajetaan kaistan sisällä”
  • “totta kai bussirahastajalla on vaihtorahaa, jos se kerran myy lippuja”
  • “kaikkihan sen ymmärtää ettei gradua saa kirjoittaa comic sansilla

Brasiliassa ulkomaalainen pärjää parhaiten silloin, kun ei oleta yhtään mistään tai kenestäkään yhtään mitään. Helpointa on elää tilanteen mukana ja ehkä ymmärtää, miten asiat toimivat. Joskus suomalaiselle loogisesti, joskus epäloogisesti. Tai ehkä suomalaisen logiikka ei olekaan aina se paras logiikka?

Kaikki syyt sille, mistä Brasilian maaginen realismi kumpuaa, antaisivat varmasti aihetta Raamatun kokoiselle teokselle. Päätin kuitenkin aloittaa nöyrän yritykseni kuvata tätä maata yhdestä piirteestä, joka on varmasti yksi suurimmista syistä siihen, miksi eurooppalainen on täällä monista asioista niin kovin hämillään. Tämä piirre on Brasilian asema yhtenä maailman BRICS-talouksista: se on kehitysmaa monissa sosiaalisissa ja tulonjakoon ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä, mutta samanaikaisesti hyvin äskettäinen (viimeisen 20-30 vuoden aikana tapahtunut) valtava talouskasvu on tehnyt siitä tieto- ja teollisuusyhteiskunnan, jossa kehitys kehittyy, ja ainakin pieni osa maan kansalaisista elää materiaalisesti hyvin samanlaista elämää kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa keskimäärin eletään.

Hieman vuosia ja lukuja, jotka antavat kontekstin Brasilian sosioekonomiselle todellisuudelle:

  • Orjuus lakkautettiin 1888; Brasiliaan tuotiin 40% kaikista Amerikan mantereelle tuoduista orjista.
  • Sotilasdiktatuuri, toisinajattelijoiden vainoaminen ja sensuuri kestivät 1964-1985; ensimmäiset suorat presidentinvaalit järjestettiin 1989, ja niissä valittu Fernando Collor pantiin viralta 1992 korruption vuoksi.
  • Brasilian äärimmäisessä köyhyydessä elävä väestö (<1,9 USD per päivä):
    • 2001: 13,6% – 2013: 4,9%
  • Varallisuuden jakautuminen: väestön rikkaimman 10% tulot vastaavat 42,7% koko väestön tuloista, ja köyhimmän 34% tulot vastaavat 1,2% koko väestön tuloista.
  • BKT (USD miljardia):
    • 1960: 15 166 – 1970: 42 328 – 1980: 235 025 – 1990: 461 952 – 2000: 655 421 – 2010: 2 209 000 – 2015: 1 775 000

Myrskyisän historiansa ja ripeän talouskasvunsa vuoksi Brasiliassa elävät hyvinkin rinnakkain rikkaus ja köyhyys, lukutaidottomat ja huipputeknologia sekä äärikonservatiivisuus ja ääriliberalismi. Oletko nähnyt netissä ”1st world problems” -meemin, jossa nuori nainen itkee jotakin täysin pinnallista ongelmaa, koska oikeita ongelmia ei ensimmäisessä maailmassa ole? Minusta internet tarvitsee myös ”BRICS problems” -meemin käsittelemään tällaisten asioiden rinnakkaiselon aiheuttamia arjen ”ongelmia”. Ainakin minä tarvitsen tällaisen meemin. Esimerkiksi:

meemi

Päivittäin tulee vastaan tilanteita, joissa joutuu pois omasta ylemmän keskiluokan kuplasta, johon kuuluu akateeminen sekatyöläisyys, uutisten lukeminen, ulkomaanmatkat, vieraskielisten ohjelmien katsominen, pitkien tekstien laatiminen ja toiselta puolelta maailmaa tulleiden eksoottisten ruokatuotteiden ostaminen, ja jalkautumaan kansan syviin riveihin. (Nimenomaan ”jalkautumaan”, sillä tavallisten ihmisten elämän näkee jalankulkijana ja julkisen liikenteen käyttäjänä — parempi väki kun liikkuu aina omalla autolla.) Jokainen päivä koostuu siitä, että yrittää ylläpitää tajunnassaan kahden eri maailman realiteetteja ja ymmärtää niiden normeja.

Oma elämä asettuu perspektiiviin, kun näkee juurikin vaikkapa kierrätyspahvin kerääjän aasikärryineen jumittamassa katua, jolla autot kulkevat 60 km/t, ja sitä miettii, että tuo ihminen ei ole löytänyt mitään ihmisarvoisempaa työtä kuin kiertää kaupunkia etsimässä pahvinpaloja 30 asteen helteessä. Tai kun näkee asunnottomia, jotka nukkuvat keskellä jalkakäytävää viltin alla. Tai kun kohtaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan elämässään nähneet ulkomaalaista tai kuulleet muuta kuin portugalin kieltä. Tai kun asiakaspalvelijat eivät osaa tehdä yksinkertaisia laskutoimituksia tai lukea ja tulkita yksinkertaisia tekstejä. (Lukutaidosta lisää asiaa myöhemmin.)

Elämän kaoottisuuteen ja sattumanvaraisuuteen tottuu ja turtuu. Olen nähnyt Brasiliassa asumieni vuosien aikana enemmän kuolleiden ruumiita (n. 5) kuin koko elämäni aikana Suomessa (n. 0), lähinnä liikenneonnettomuuksien uhreja. Muita arkisia tapahtumia: Liikenneramppi tai pyörätie sortuu rakennusvirheen takia (esim. Riossa olympialaisten aikaan) ja ihmisiä kuolee. Intiaanipäällikkö poltetaan elävältä bussipysäkillä, ja yksi tuomituista hakee vankilasta vapauduttuaan poliisivirkaan — rikostausta paljastuu vasta pääsykokeiden loppuvaiheessa. Kaupungin tekojärvestä löytyy hylättynä elävä kolmekuukautinen tyttövauva — joka onneksi selviää hengissä ja saa adoptiovanhemmat. Kannibaalikolmikko tappaa naisia ja laittaa heidän lihaansa myymiinsä pasteijoihin. Kaksi lasta kasvaa vangittuna sika-aitauksessa, eikä heille vapautuksen jälkeen enää kehity normaaleja tunteita tai kielellisiä kykyjä (aiheesta tehty jopa gradu).

Tämä maaginen realismi on varmastikin yksi tärkeimmistä syistä siihen, että brasilialaiset ovat keskimäärin hyvin uskonnollisia. Ihmismieli etsii selityksiä asioille, joille ei ole selitystä. Läheisen järjetön kuolema ambulanssin viivyttyä tai väkivallan tai yleisemmin liikenteen uhrina on helppo selittää ajattelemalla, että ”oli hänen aikansa”, ja ”tuntemattomat ovat Herran tiet”. Jonkin yliluonnollisen tai maagisen on pakko olla tämän kaiken takana — kaaoksella on oltava merkitys. Mutta kuten eräs viisas läheiseni kerran sanoi, tuollainen ajattelutapa päästää pälkähästä ne yhteiskunnan tahot ja muut kanssaihmiset, joiden vastuulla on ohjata varoja ja omaa huomiotaan siihen, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä infrastruktuurin puutteen ja typeryyden takia.

Ehkä olisi hyvä, jos realismia olisi enemmän, ja magiaa hieman vähemmän. Se olisi aloittelijalle helpompaa.

sunset

Aurinko paistaa myös favelaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s