Brasilia ei ole aloittelijoille, osa 2: koulutus ja lukutaito

Tämä teksti on jatkoa ”Brasilia ei ole aloittelijoille” -sarjalle, jossa kirjoitan niistä Brasilian yhteiskunnan realiteeteista, jotka tekevät täällä elämisestä astetta monimutkaisempaa.

Tällä kertaa kirjoitan koulutustasosta ja lukutaidosta, joilla on mieletön vaikutus arkielämän sujumiseen. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi esimerkiksi Suomessa asuessa, sillä meidän todellisuudessamme kaikki ne, joilla on fyysinen ja psykologinen kyky oppia lukemaan, oppivat lukemaan. Edes sota-aikana koulunsa käyneissä vanhuksissa — oma karjalainen isoäitini tapaa sanoa, että kävi ”kiertokoulun ja senkin väärin päin” — ei ole tietääkseni juurikaan lukutaidottomia. Tämä johtuu varmasti osittain Suomen ns. sivistyneiden duunarien kulttuurista (onko muualla maailmassa olemassa ”työväenopistoja”?) ja luterilaisuudesta (jossa Sanan ymmärtäminen Raamatun lukemisen kautta on ollut ensisijaisen tärkeää).

Miten toimia, kun arjessa ei voi tietää, osaako duunari lukea? Voiko remppajampalle tai siivoojalle jättää keittiön pöydälle viestilapun, jossa on olennaisia ohjeita? Vai olisiko parempi soittaa ja selittää puhelimitse, ihan varmuuden vuoksi?

Tällaisia asioita joutuu miettimään maailmankolkissa, joissa ajan saatossa ja vielä nykyäänkin yhteiskuntaluokat ovat eläneet täysin erilaisissa olosuhteissa (kuningaskunnat, siirtomaat, maaorjuus, orjuus, sotilasdiktatuurit, jne.). Tällaisissa maissa valtaapitävät ovat onnistuneet mm. koulutuspolitiikan avulla pitämään vallan itsellään. Kouluttamaton kansa ei kapinoi, ei tiedä paremmasta eikä älyä tavoitella sitä rikkautta, minkä toiset saavat jo syntyessään.

Seuraavaksi hieman historiallista kontekstia Brasilian koulutuspoliitiikalle. Aloitetaan niinkin kaukaa kuin vuodesta 1494, jolloin Espanja ja Portugali jakoivat keskenään Euroopan ulkopuolisen maailman Tordesillasin sopimuksessa. Toisin sanoen ne sopivat ihan noin niin kuin keneltäkään muulta kysymättä, mihin päin maailmaa saisivat perustaa omat siirtomaansa.

(Hengähdetään hetki ja sulatellaan tätä tietoa: kaksi maata jakoi maailman keskenään.)

treatytordesillas

Kristillinen tasajako? (Lähde: commons.wikimedia.org/wiki/File:Treatytordesillas.gif)

Tämän jaon tuloksena Amerikan länsiosa jäi Espanjalle, ja Etelä-Amerikan itäosa (eli nykyinen Brasilia) jäi Portugalille. Kun Ibero-Amerikan siirtomaat alkoivat itsenäistyä emämaistaan 1800-luvun alussa USA:n itsenäisyyden innoittamina, Espanjan siirtomaat jakautuivat moneksi eri maaksi, ja kaikista niistä tuli tasavaltoja. Mitä kävi Portugalin siirtomaalle, tuolle brasilianpuun mukaan nimetylle jättimäiselle sokeriruoko- ja kahviplantaasille? Se itsenäistyi melkein vihoviimeisenä vuonna 1820, ja se säilyi kokonaisena Euroopan kokoisena maana. Sen hallitusmuodoksi tuli keisarikunta ja keisariksi Pedro ensimmäinen, joka oli Portugalin kruununperillinen (mutta kasvanut Brasiliassa maanpaossa Napoleonin sodilta).

Koko siirtomaavallan aikana Brasiliaan ei perustettu ainuttakaan yliopistoa tai oikeastaan mitään muutakaan tiedelaitosta, ja esimerkiksi kirjapainot olivat kiellettyjä — kaikki kruununvastainen ajattelu ja materiaali oli estettävä kapinoiden välttämiseksi. Siirtomaa-Brasilian sivistyneistö sai yliopistokoulutuksensa Portugalissa. Brasilian alue valloitettiin yksityisten ”kapteenien” avulla, joille annettiin kaistat maata, jotka olivat perinnöllisiä, ja niitä sai hallita mielivaltaisesti melkein miten halusi, kunhan verorahat virtasivat emämaahan. Keisarikunnan aikaan perustettiin ensimmäiset korkeakoulun tapaiset instituutit ja esimerkiksi Rio de Janeiron kasvitieteellinen puutarha, mutta ensimmäinen virallinen yliopisto perustettiin Brasiliaan vasta 1912.

Espanjalaista Amerikkaa hallittiin täysin eri tavalla: siirtomaissa oli paitsi ”kapteenialueita” myös varakuningaskuntia, jotka raportoivat tiiviisti emämaahan ja huolehtivat kuningaskunnan edustuksesta siirtomaassa. Ensimmäiset espanjalaisen Amerikan yliopistot ovat jo 1500-luvulta. (Kontekstiksi: Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, perustettiin 1640.) Näin ollen elitismin (siirtomaan hallitsemistapa ja hallintomuoto itsenäistymisen jälkeen) ja koulutuspolitiikan lähtökohdat ovat historiallisesti hyvin erilaiset Brasiliassa ja sen espanjankielisissä naapurimaissa.

Brasilian koulutushistoria on kovin takkuista. Tällä hetkellä keski-ikäisistä brasilialaisista suurin osa on käynyt valtion (ilmaisen) koulun, ja he muistelevat, että heidän aikanaan opetus oli hyvää ja opettajia kunnioitettiin. Samaan aikaan suurin osa brasilialaisista eli täysin kehitysmaaolosuhteissa, ei käynyt koulua, ja miljoonat näkivät nälkää sillä aikaa kun sotilasdiktatuurin suurimpana huolena oli vasemmistolaisten ajatusten sensurointi sekä toisinajattelijoiden kidutus ja likvidointi.

Ongelmat alkoivat kai siinä vaiheessa, kun yleinen hyvinvointi kasvoi noin 1970-luvulta alkaen, ja lapsia alkoi virrata miljoonittain valtion kouluihin. Opettajapulan vuoksi (koska ei ollut tarpeeksi yliopistoja, missä heitä olisi voinut kouluttaa) kuka tahansa pääsi töihin (erityisesti naiset), ja opettajan ammatti menetti arvostustaan — osaksi ikävä kyllä juuri siksi, että siitä tuli nimenomaan naisten ammatti. Näin on valmiina koulutussoppa, jossa kukaan ei halua opettajaksi ansaitsemaan samaa palkkaa kuin marketin kassa ja tekemään töitä vaarallisissa olosuhteissa, väkivaltaisten ja/tai huonosti käyttäytyvien oppilaiden halveksunnan kohteena. Nykyään keskiluokasta ylöspäin melkein kaikki lapset käyvät yksityisiä kouluja, joiden lukukausimaksuista vanhemmat voivat vähentää ainakin osan verotuksessa.

8,3% yli 15-vuotiaista brasilialaisista oli vuonna 2014 kokonaan lukutaidottomia. Tämä 91,7% lukutaitoisuusaste asettaa Brasilian samalle viivalle esim. Dominikaanisen tasavallan, Sri Lankan ja Myanmarin kanssa. Lukutaitoa on kuitenkin monentasoista, ja itse asiassa kun otetaan täyden lukutaidon kriteeriksi ”kyky ymmärtää ja laatia erilaisia tekstejä, kuten sähköposteja, kuvauksia ja mielipidekirjoituksia sekä tulkita taulukkoja ja kaavioita”, 8% brasilialaisista on täysin lukutaitoisia. Toisin sanoen 92% brasilialaisista ei osaisi esimerkiksi kirjoittaa työhakemusta tai ymmärtää taulukkoja sisältävää sanomalehtiartikkelia. Tästä järkyttävästä, perustavanlaatuisesta tietoaukosta ei suurin osa kansalaisista ole edes tietoinen.

Tämän vuoksi Brasiliassa ei voi ikinä olettaa, että kaupassa tai ravintolassa palveleva henkilö, puhumattakaan siivoojasta tai rakennustyöläisestä, osaisi lukea ja kirjoittaa muuta kuin oman nimensä ja oman elämänsä keskeisiä asioita tai tehdä monimutkaisempia laskutoimituksia. Kommunikaation pääasiallinen kanava suurelle enemmistölle on puhuttu kieli, ja tässä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, sillä puhe on kaikille maailman ihmisille kielen ensisijainen esiintymis- ja käyttömuoto. Koulutuksen kautta opimme kodifioimaan puhuttua kieltä paperille erilaisilla väkäsillä ja tietokoneen ruudulle nappuloilla.

Suurella osalla brasilialaisista ei kuitenkaan ole mahdollisuutta laadukkaaseen koulutukseen, minkä seurauksena kirjallinen ja matemaattinen hahmotuskyky puuttuu. Siksi on täysin turhaa luottaa siihen, että oma nimi kirjoitetaan oikein varaukseen; että vaihtorahat saa takaisin oikein laskettuina; tai että minkä tahansa antamasi kirjallisen ohjeen vastaanottaja oikeasti lukisi sen.

On paljon todennäköisempää, että nimi kirjoitetaan varaukseen häpeissään väärin, tai jos kehdataan ilmaista että nyt en ihan tiedä miten kirjoitetaan, sitten täytyy luetella kirjaimet yksi kerrallaan; että joudut tarkistamaan vaihtorahat joka kerta ja huomauttamaan tietyin väliajoin että on tullut laskuvirhe (ja olikohan se ihan vahingossa?); ja että tavatessasi ohjeittesi vastaanottajan seuraavan kerran, hän kysyy: “Niin, sä laitoit jotain viestiä, en lukenut vielä, mitäs mun pitikään tehdä?”

afonsopena

Mennäänkö bussilla? Osaatko reitin?

Vuonna 2016 ei myöskään ole harvinaista odotella bussia pysäkillä ja kuulla kysymys “Anteeksi, tiedätkö meneekö tästä joku bussi paikkaan X?” Bussipysäkillä on linjakartta, reitit ja aikataulut ovat Google Mapsissa, ja henkilöllä on älypuhelin kädessä. Silti bussireitit tunnetaan kysymällä tutuilta, kanssamatkustajilta ja kuljettajilta, koska suulliset ohjeet ovat ensisijaiset. Näin neuvotaan myös tietä: käänny vasemmalle, siinä on kauppa, mut älä käänny vielä siitä, kävele vähän matkaa oikealle, sitten koulun kulmalta vasemmalle, siinä on iso puu, se on sen takana. Kun vastasin tällaisiin ohjeisiin kerran “kiitos, kyllä mä pärjään, mulla on GPS puhelimessa”, reaktio oli jotain ihmetyksen ja halveksunnan väliltä. Pisteet suomalaiselle peruskoululle myös kartanlukutaidon opettamisesta — sitä eivät brasilialaiset yleensä hallitse.

Brasilia on ääripäiden maa, ja se todella näkyy myös luokkahuoneessa. Olen opettanut fuksitason kurssia valtionyliopistossa, joka on siis ilmainen. Valtionyliopistot ovat Brasilian parhaita yliopistoja, sillä arvosanojen ja tutkintojen hankkiminen kiristämällä tai lahjomalla ei onnistu — lukukausimaksun suorittaja kun voi aina uhata sillä, että vetää rahansa pois yritykseltä, joka itseään myös ”yliopistoksi” kutsuu. Samoilla valtionyliopiston kursseilla on yksityiskouluista tulleita ylemmän keskiluokan perheiden lapsia, jotka ovat äärettömän älykkäitä ja kyseenalaistavat kaiken (niin kuin nuorten pitääkin) sekä opiskelijoita, jotka eivät osaa tulkita tekstejä, ja joiden koevastauksista näkee, että kynä pysyy hädin tuskin kädessä.

Monet näistä heikommin menestyvistä opiskelijoista pääsevät yliopistoon kiintiöiden kautta. Kiintiöitä on tummaihoisille ja alkuperäiskansoille sekä julkisen koulutusjärjestelmän käyneille. Samoin vähävaraisille on vasemmistohallituksen aikana ollut valtion laina- ja stipendijärjestelmä yksityisiin yliopistoihin. Mielestäni nämä keinot ovat yritys korjata ongelmaa sen jo synnyttyä — rahat tulisi sijoittaa peruskouluun, jotta kehittyvällä taloudella olisi edes alkeellisesti luku- ja laskutaitoinen työvoimareservi.

ufmg

Mangopuut suojelevat kielitieteen ja kirjallisuuden tiedekuntaa. Suojelisivatko poliitikotkin?

Vuoden 2016 politiikan myrskyt ovat sekoittaneet koulutuspakkaa entisestään, ja koko ilmaisen perus- ja korkeakoulutuksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Suomalaisen on niin kovin vaikea ymmärtää sitä ajatusmaailmaa, missä köyhä pidetään köyhänä ja tyhmä tyhmänä, koska uskotaan, että niin omat eliittiedut säilyvät. Kun eliitti on hallinnut maata ja sen koulutuspolitiikkaa 500 vuotta, tasa-arvoistuminen varmasti kirpaisee, ehkä pelottaakin. Niin se varmasti noin 100 vuotta sitten Suomessakin kirpaisi.

Muutama viikko sitten eräs Brasilian parlamentin alahuoneen edustaja kohautti tokaisemalla, että ”yliopistoista on leikattava. Jatkamme peruskouluun sijoittamista. Ja ne, jotka pystyvät maksamaan yliopisto-opinnoista, maksavat. Minun lapseni maksavat. Ne, joilla ei ole rahaa, eivät käy yliopistoa”. Sydäntä lämmittää kuitenkin Brasilian nuori sukupolvi, joka on vallannut yli tuhat koulua ja yliopistoa maanlaajuisesti koulutusleikkauksia vastustaakseen — heidän viestinsä on, että heidän sukupolvellaan on oikeus laadukkaaseen koulutukseen varallisuudesta huolimatta.

Suomi on tässä kontekstissa sosialistiutopia. Brasilialaisten on vaikea uskoa kaikkea sitä, mitä minä olen saanut ilmaiseksi tai melkein ilmaiseksi muiden suomalaisten verorahoista. Äitiyspakkaus, lapsilisä, neuvola, rokotukset, peruskoulu, lukio, terveydenhuolto, 11 vuotta yliopistokoulutusta, 2 opiskelijavaihtoa, musiikkiopisto, kuvataidekoulu, hammasraudat. Mutta päälimmäisenä: luku- ja kirjoitustaito. Sen ansiosta minä kirjoitin tämän tekstin ja sinä luit sen. 92% brasilialaisista ei siihen pystyisi.

ufmgkorppikotka

Korppikotka tarkkailee kampusta tekniikan tiedekunnan katolta.

Mainokset

4 thoughts on “Brasilia ei ole aloittelijoille, osa 2: koulutus ja lukutaito

  1. Kiitos tästä tekstistä! Tää oli tosi silmiä avaava. Oon ite tosi utelias ja oon yrittäny selvittää näitten koulusysteemejä ja googlailla ja sellasta, mutta koska en osaa vielä kieltä niin eipä Google juuri auta. Toi surkee ilmainen peruskoulu näkyy myös mun miehen arjessa, kun ei osata edes perus yhteenlaskuja, kun mietitään paljonkohan ruokaostokset tulee maksamaan tai pelikorttipelien pisteitä kun lasketaan. Nopasta numeron hahmottaminen on vaikeaa ja tiedon etsiminen netistä ei oo mikään itsestäänselvyys. Kirjettä ei voinut lähettää, kun ei tiennyt mihin osoite kirjoitetaan. Tämmöstä pientä. Tosi mielenkiintonen teksti ja kiva kun kirjotit historiasta ja mistä kaikki on lähtöisin.
    Joku päivä, kun osaan itsekin kielen niin pystyy syvemmin perehtyä mitä tässä maassa tapahtua eikä vaan miettiä asioita mitä pintapuolisesti näkee ja kuulee 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Päivitysilmoitus: 11 virheellistä käsitystä Brasiliasta | Maailma on katsojan silmässä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s