Maailman hahmottaminen ja sanasto

Tämä postaus oli tekeillä jo kauan ennen Mikael Jungnerin mm. Helsingin yliopiston kielitieteilijäystäviltäni ja -tutuiltani viime viikonloppuna saamaa somelöylytystä. Tarkoitus ei siis ollut ratsastaa polemiikilla, mutta tilaisuus on liian mehevä menetettäväksi.

Jungner pohti julkisessa profiilissaan, että suomi on ”kielitaakka” puhujilleen (estää suomalaisia menestymästä englanninkielisessä maailmassa), se ei ole ilmaisuvoimainen esim. englantiin verrattuna, ja kehityksen kehittymisen vuoksi siitä pitäisi karsia esimerkiksi ”pääteviidakkoa”. Päteviä vastineita ovat kirjoittaneet mm. Antti Ijäs ja Johanna Laakso, ja Max Wahlström laati Jungnerin ulostulon absurdiutta havainnollistavan kielipoliittisen suunnitelman suomen taivutuspäätteistön poistamiseksi.

Tämän postaukseni tarkoitus on kirjoittaa eroista maailman hahmottamisessa muutaman ilmiön kautta, jotka ilmaistaan ja luokitellaan suomessa ja brasilianportugalissa eri tavalla. Nämä erot eivät kuitenkaan tarkoita, että jompikumpi kieli hahmottaisi maailmaa paremmin kuin toinen, tai että jompikumpi kieli rajoittaisi ajattelua tai heijastelisi kansan yksinkertaisuutta. Päinvastoin!

Jokaisen kielen ilmaisuvoima on kehittynyt kuvaamaan sitä kulttuurillista kontekstia, jossa sen puhujat elävät. Suomessa on monenmonta sanaa erilaisille jäätyneen veden olomuodoille ja siihen liittyville ilmiöille (lumi, jää, loska, puuterilumi, nuoskalumi, räntä, hanki, rae, sininen hetki, lumikola, jne.), joita lumettomassa ympäristössä — vaikkapa Brasiliassa — elävillä ihmisillä ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö brasilialaiset voisi ymmärtää, mitä vaikkapa loska on (”puoliksi sulanutta lunta, joka on sekoittunut hiekkaan ja se kastelee kengät ja litisee”) ja tarvittaessa luoda uuden sanan, jos loska jostain syystä tulisi Brasiliassa relevantiksi käsitteeksi. Uusi sana voi tulla suorana lainana muusta kielestä (niin kuin esim. suomen sauna on levinnyt sellaisenaan ympäri maailmaa), se voidaan kääntää tai kotouttaa äänneasultaan, tai sille voidaan luoda tietoisesti ihan uusi sana. (Loska on muuten monien sanakirjojen mukaan Portugalissa aguaneve eli ’vesilumi’. Melko kuvaavaa.)

Ihmiset ovat luovia, ja kielen omien mekanismien puitteissa kieltä voidaan muokata loputtomasti puhujien tarpeita vastaamaan. Siksi onkin niin kiehtovaa huomata vieraissa kielissä kategorioita, jotka kertovat siitä, miten sen puhujat luokittelevat maailmaa eri tavalla kuin itse suomen puhujana siksi, että heidän elinympäristössään tuo luokittelu on jollain tapaa oleellinen.

Raajat ja rajat

Mieti hetki suomen puhujana, mikä on sinulle käsi tai jalka. Alkaako käsi ranteesta vai olkapäästä? Entä alkaako jalka nilkasta vai pakaroista?

Minun mielessäni kummatkin ovat oikein. Suomessa on olemassa jotenkin anatomiselta alkupisteeltään hämärät käsi ja jalka, joita voi tarkentaa sanomalla käsivarsi tai jalkaterä (miksei käsiterä tai jalkavarsi?). Portugaliksi kaikille noista on ihan omat sanansa: mão (sormet ja kämmen), braço (käsivarsi ranteesta olkapäähän), (jalkaterä), perna ([koko] jalka).

Portugalissa taas mennään hämärälle alueelle, kun puhutaan ranteesta (munheca tai pulso) ja nilkasta (tornozelo). Niille on kyllä omat sanansa, mutta jostain syystä ranteesta puhutaan meillä päin usein nyrkkinä (punho) ja nilkasta kantapäänä (calcanhar). Vaikkei suomalainen erota tarkasti raajojen ääripäitä niiden ”varresta”, niitä erottava nivel on kuitenkin tärkeä erottaa, toisin kuin brasilialaisille.

Portugalissa (kuten espanjassakin) on myös se erikoinen piirre, että sormille ja varpaille on sama sana. Toisin sanoen sormet ovat dedos (das mãos) eli ’(käsien) sormet’ ja varpaat ovat dedos (dos pés) ’(jalkojen) sormet’. Samanlaisia raajojen ulokkeitahan ne ovat, mitä niitä sen kummemmin erottelemaan. Jos on epäselvää, mistä dedoista puhutaan, sen voi selventää erikseen.

Tummat silmät, ruskea tukka

Maassa, jossa suurimmalla osalla asukkaista on ruskeat silmät, on silmienvärille kaksi kategoriaa: olhos escuros ’tummat silmät’ ja olhos claros ’vaaleat silmät’. Vihreä, sininen, harmaa, kaikki ne ovat claro. Kerran vaatekaupassa minua vihreäsilmäistä suostuteltiin ostamaan sininen mekko, sillä se ”sopi vaaleisiin silmiini”. Tämä valikoiva värisokeus on suomalaisen näkökulmasta välillä huvittavaa, mutta etnisessä kontekstissaan täysin ymmärrettävää.

Oma maa mansikka, muu maa hedelmä

Alla on oma hahmotelmani suomalaisesta hedelmien, vihannesten ja pähkinöiden kategorisoinnista. (Kyllä, minulla on ihan oikeasti aikaa ja intoa tehdä tällaisia kaavioita.) Väittäisin, että maallikolle: 1) marjat eivät ole hedelmiä; 2) avokado on vihannes (sitä syödään salaateissa, ei jälkiruuissa); kaikki mitä kutsutaan ”pähkinäksi” kuuluu samaan pähkinöiden kategoriaan (kuivia, rouskuvia, rasvaisia kasvinosia — myös maapähkinä vaikkei oikeasti pähkinä olekaan). Kyse ei siis ole kasvitieteellisistä määritelmistä, vaan puhutussa kielessä esiintyvistä luokitteluista. Kuivatut hedelmät (luumut, viikunat, jne.) ovat oma luokkansa. Tuloksena viisi ympyrää.

kasviksetsuomi

Suomi

Brasiliassa luokittelussa saisimmekin kolme isoa ympyrää. Vihannekset (legumes) pysyvät omana kategorianaan, mutta avokado on hypännyt hedelmiin (frutas). Mitä ihmettä? Useimmat Brasiliassa myytävät avokadolajikkeet (abacate) ovat kermaisempia ja makeampia kuin suomeen tuotavat avokadot. Marketissa ne löytyvät passiohedelmien, omenien ja mangojen vierestä. Niitä syödään sirottelemalla sokeria päälle (yök) tai tekemällä niistä mikserissä mehua vaikkapa kondensoidun maidon kanssa (tuplayök), eli ne ovat siis hedelmiä.

kasviksetbrasilia

Brasilia

Hedelmien sisälle on ilmestynyt myös ”punaiset hedelmät” (frutas vermelhas), joka vastaa maallikolle karkeasti sitä, mitä marjat olisivat suomeksi (vaikka Suomessa on tietysti muunkin värisiä marjoja). Portugalinportugalissa on olemassa sana baga, joka vastaa suomen marjaa, mutta sitä ei Brasiliassa tunneta. ”Punaisia hedelmiä” ovat Brasiliassa lähinnä mansikka (morango), vadelma (framboesa), kirsikka (cereja) ja punaviinimarja (groselha) – jos esim. ostat ”punaisilla hedelmillä” maustetun teen, paketissa on näiden hedelmien kuvia. Näistä oikeastaan vain mansikkaa näkee tuoreena kaupoissa. Ainoa Brasiliassa laajasti kasvava hedelmä, joka mansikan ohella voisi olla ”marja”, on mulperi (amora). Se on kuitenkin vain hedelmä muiden joukossa.

amora

Näin käy, kun suomalaiselle annetaan vati ja näytetään mulperipuuta.

Pähkinät ovat pähkinä

Entäs ne pähkinät ja kuivatut hedelmät? Brasiliassa yleissana pähkinöille on castanha, joka sisältää esim. cashewpähkinän (castanha de caju) ja parapähkinän (castanha do Pará). Mutta! Maapähkinä on amendoim, ja saksanpähkinä on noz (ja sitä muistuttava, eksoottinen pecanpähkinä on noz pecã). Ne eivät ole nimeltään castanhas. Ne ovat amendoins ja nozes, ja niitä käytetään jälkiruokien ja kakkujen valmistukseen (mutta castanhaseja ei juurikaan). On olemassa makeinen nimeltä cajuzinho (’pikku-cashew’), mutta se tehdään maapähkinästä. Häh?

Maapähkinät ja saksanpähkinät kuuluvat kuitenkin castanhasien kanssa samaan ”kuivahedelmien” (frutas secas) ryhmään, johon kuuluvat tosin myös erilaiset kuivatut hedelmät (esim. rusinat – uva-passa, kuivattu taateli – tâmara seca ja kuivattu viikuna – figo seco). Marketeissa on usein oma ”kuivahedelmien” hylly, josta löytyy pähkinät ja kuivatut hedelmät. Eli tavallaan pähkinäkin on Brasiliassa hedelmä, vaikkei olekaan fruta. Se on fruta seca.

caju

Cashew-hedelmän castanha sijaitsee sen piippahatussa. Tämä cashew tosin on yleisöpuhelin. (Aracaju, Sergipe)

Piikittelyä

Kahdenlaiset piikikkäät eliöt – siilit ja havupuut – hahmotetaan eri tavalla suomessa ja brasilianportugalissa. Eurooppalaisen siilin kuvan nähdessään brasilialaiset yleensä hihkaisevat: ”Porco-espinho!” eli piikkisika. Kun heille vastaa että ei, se on siili (ouriço), he vastaavat, että eihän ole, koska ouriço elää vedessä. He puhuvat tietenkin merisiilistä, koska se on heille olennaisin ja tutuin siili. Piikikkäät maaelukat taas ovat heidän mielestään kaikki piikkisikoja – jopa Wikipediassa siilin toiseksi nimeksi mainitaan porco-espinho, vaikka sama nimi on myös piikkisikoja koskevassa artikkelissa. Brasilialaisten hahmotus perustuu elinympäristöön (vesi vs. maa), mutta suomalaisille ajatus siileistä ja piikkisioista yhtään toisiaan muistuttavina eläiminä on perin omituinen.

Toinen jännä teema on havupuut. Kaikenlaisista havupuista puhutaan Brasiliassa yleisesti nimellä pinheiro (samaa juurta kuin esim. englannin pine tree). Brasiliassa kasvava araukaria on pinheiro, ja myös kuusta kutsutaan pinheiroksi (vaikka portugalissa on myös sana kuuselle: abeto). Itse asiassa kaikki ne kuuluvat mäntykasvien  (Pinaceae) heimoon, joten tässä mielessä brasilialaiset ovat ihan oikeassa. Suomalaisen mielestä taas on hassua ajatella, että kuusesta käytettäisiin samaa sanaa kuin männystä. Ehkä meillä on Suomessa niin vähän puulajeja, että ne on oleellista erottaa nimeltä. Kuusihan on ihan eri kasvi – ei joulupuu voi olla mänty!

img_0471

Saisiko lonkeroisesta araukariasta joulupuun? (Matutu, Minas Gerais)

Savun ja höyryn utuinen ero

Suomalaiselle on yleensä melko selkeää, että savu ja höyry ovat eri asia. Savussa on kaasua ja hiukkasia, eikä sitä noin yleisesti ole suositeltavaa hengitellä. Höyry on kaasumaista vettä, jota voi melko huoletta vetää kitusiinsa, ja jota tulee suusta ulos kylmällä ilmalla.

Brasiliassa savu (fumo, fumaça) ja höyry (vapor) tuntuvat olevan monien ihmisten mielessä vähän sama asia. Polttaa tupakkaa on fumar eli ’savuttaa’ (vrt. engl. smoke), ja yleensä jos suusta tulee ulos jotain muuta kuin läpinäkyvää ilmaa, se on tupakansavua, koska harvoin on niin kylmä, että suusta tulisi höyryä. Siksi on mahdollista kuulla talven harvoista kylmistä öistä ja aamuista järkyttyneiden brasilialaisten ihmettelevän: Está tão frio que sai fumaça pela boca! (’On niin kylmä, että suusta tulee savua!’) Myös höyryveturista (viralliselta nimeltään locomotiva a vapor) käytetään yleisesti nimeä Maria Fumaça eli ’savu-Maria’.

mariafumaca

Savu-Maria puksuttaa, tosin höyryllä. (Ouro Preto, Minas Gerais)

Voimmeko tämän pienen otoksen perusteella ajatella, että suomen kieli olisi jotenkin ilmaisuvoimaton? Tai että suomalaisten (tai brasilialaisten) ajattelu olisi rajoittunutta kielen vuoksi?

Kuten Heini Lehtonen huomautti kommentissaan, Jungnerin alkuperäinen postaus oli eräänlainen naiivi tulkinta Sapirin-Whorfin hypoteesista, jonka mukaan

[…] 1) yhteiskunnan tavat muokkaavat ihmisten tapaa ajatella ja havaita, ja 2) tämä näkyy heidän kielessään. Lisäksi tästä seuraa että erään kielen oppiminen lukitsee havainnot tiettyyn tapaan tarkastella maailmaa.

Annoin tässä postauksessa muutamia yksinkertaisia esimerkkejä siitä, miten kielessä heijastuu maailman hahmottaminen. Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että puhujien havainnointi- ja ymmärtämiskyky olisi jotenkin rajoittunut niihin kategorioihin, jotka ovat jo olemassa kielessä. Suomalainen kykenee tarvittaessa ymmärtämään ja ilmaisemaan kielellisesti käsien ja jalkojen eri osat, ja brasilialainen kykenee ymmärtämään höyryn ja savun tai siilin ja piikkisian eron, vaikkei niitä aina erotettaisikaan sanoin. Samoin uusia sanoja ja kategorioita voidaan aina luoda maailman menon muuttuessa. Äidinkieli ei ole este tai ”taakka”, vaan se on portti maailman ymmärtämiseen ja muokkaamiseen.

(Loppukevennykseksi lista suomen kielen lempisanoistani, joita ilman en olisi halunnut kasvaa kielenpuhujaksi:)

tulivuori

hirmulisko

puhelin

lohikäärme

mokoma

totta kai

sangen

kuulas

halla

pakkanen

maailma

serradapiedade

Maa ja ilma. (Serra da Piedade, Minas Gerais)

Mainokset

2 thoughts on “Maailman hahmottaminen ja sanasto

  1. Tuntuupa tutulta. Unkarissa kuuset ja männyt ovat molemmat ”fenyő” (kuusi on ”lucfenyő”, jos on tarpeen erotella, mutta yleensä erottelemaan ei lähdetä), mustikka (fekete áfonya) ja puolukka (vörös áfonya) karpalosta (tőzegáfonya) puhumattakaan ovat kaikki yhtä ja samaa ”áfonyaa”. (Kaikkihan ne ovat unkarilaiselle vähän outoja ja eksoottisia.) Toisaalta imeläkirsikan ja hapankirsikan ero on monille suomalaisille varmaan aika hämärä, unkariksi niillä on ihan eri nimet (meggy ja cseresznye, en ikinä muista, kumpi on kumpi). Marjaa merkitsevä sana on olemassa (bogyó), mutta ilmeisesti monen unkarilaisen arkikielitajussa marjatkin kuuluvat hedelmiin (gyümölcs), ja bogyó-sanaa käytetään kai useammin metaforisesti pienistä pyöreistä esineistä kuten homeopaattisista pillereistä.
    Ei kielten ja kulttuurien välillä tarvitse olla suurtakaan eroa, ettei se ihmetyttäisi ja vähän ärsyttäisi. Läheisin oppimani esimerkki tuli eteen aikoinaan kun aloitin viron opiskelun: ”leib” tarkoittaa vain tummaa ruisleipää, vehnäleivän perusnimitys on ”sai”, mikä tarkoittaa sekä suolaista vehnäleipää että makeaa pullaa. (Lieneeköhän yhä näin?)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s