Kulttuurishokki Suomessa

Synnyinmaasta poissa asuminen tuo mukanaan sellaisia ongelmia, joita läheiset ja muut kansalaiset harvemmin ymmärtävät. Jossakin kulttuurissa kasvaminen ja sen kieltä puhuminen ei tarkoita, että tuon kulttuurin tuntemus ja kielitaito pysyisivät ajankohtaisina sinä aikana, kun asuu toisessa maassa.

Kun Suomeen palaa muutamankin ulkomailla asutun vuoden jälkeen, Suomi ei ole enää sama maa eikä ulkosuomalainen ole enää sama (suomalainen) ihminen. Uusia ravintoloita on avattu, muoti on muuttunut, uusia artisteja on noussut pinnalle, kielessä on uusia ilmaisuja, asiat hoidetaan ja ne toimivat eri tavalla kuin ennen. Tällä viikolla esimerkiksi opettelin Helsingin uusien matkalippujen lukulaitteiden käyttöä kuin kuka tahansa turisti.

Suomi ja suomen kieli ovat palatessa samat kuin ennenkin, mutta eivät kuitenkaan – tuntuu vähän siltä, kuin olisi astunut yhtäkkiä johonkin rinnakkaistodellisuuteen nimeltä ”Suomi 2.0”.

joulukatu

Jouluinen Keskuskatu

Samoin minä en ole sama ihminen kuin silloin, kun noin 3 vuotta sitten lähdin pysyvämmin ulkomaille. Olen käyttänyt päivittäin täysin erilaista kieltä kommunikointiin ja elänyt yhteiskunnassa, joka on monessa asiassa täysin Suomen vastakohta. Uusi ympäristö muuttaa ja totuttaa ihmistä erilaiseen todellisuuteen kuin se, missä on kasvanut. On jännä ajatella, että niinkin lyhyt mutta äskeinen ajanjakso elämässä ikään kuin pyyhkii puhtaaksi tai ainakin syrjäyttää hetkellisesti muistoja ja kokemuksia, joita keräsin Suomessa suurimman osan elämääni.

Läheisille on varmasti myös omituista ottaa vastaan se kaukana asuva, tuttu ihminen, joka onkin saapuessaan niin erilainen kuin ennen. Se etsii sanoja ja puhuu välillä muutenkin omituisia, yrittää laittaa sähköhellaa päälle tulitikuilla, tai on vaikkapa lähtemässä lauantai-iltana supermarkettiin ostamaan viinipulloa illalliselle ajattelematta, että siinä olisi jotain omituista. Se on ihan kuin ulkomaalainen, joka puhuu kuitenkin (lähes) täydellistä suomea – rakkaasta perheenjäsenestä onkin tullut Roman Schatz.

aleksi

Aleksanterinkatu jouluasussa

Ulkosuomalaisen läheisten voi olla vaikea ymmärtää, että myös omassa synnyinmaassa voi potea kulttuurishokkia. Yleensä ensimmäiset päivät tai viikot menevät itselläni alkuhuumassa, jetlagissa ja yleisessä hämmennyksessä, jolloin kaikki on vielä hyvin. Sen jälkeen yleensä alkaa vaikeampi jakso, jolloin hakkaan päätä seinään, kun en osaa enää sopeutua ympäristöön, jonka pitäisi olla tuttu muttei olekaan. Muistan kerran pidemmällä Suomen-vierailulla pahan kulttuurishokin iskeneen noin muutaman viikon jälkeen: oli talvi, pimeää, ankeaa, hiljaista, järjestelmällistä. Makasin sohvalla ja kyynelten välistä voivottelin: ”Kaikki on täällä niin kulmikasta! Miksei mikään ole pyöreää?” Angsti abstrahoitui geometrisiksi muodoiksi.

tiernapojat

Tiernapojat Helsingin rautatieasemalla

Tällä jouluisella, lyhyellä Suomen-vierailulla olen yrittänyt nauttia parhaani mukaan niistä asioista, joita ikävöin Suomesta: aikataulussa kulkeva, laadukas julkinen liikenne, siistit kadut, rauha, ruoka, perhe ja ystävät. Kulttuurishokki ehti tosin jo tulla muutamassa päivässä monen asian suhteen, seuraavassa niistä lyhyesti.

Hiljaisuus. Ne kiusallisen pitkät tauot keskusteluissa. Se kun ei avata suuta ja pyydetä kohteliaasti päästä ohi. Katujen ja luonnon korviahuumaava äänettömyys. Missä musiikki, missä ihmiset, missä ilo? (Tosin heinäkuinen Suomi on hyvin erilainen tässä suhteessa kuin joulukuinen Suomi.)

Totisuus. Tarkkailin ihmisiä kaduilla ja julkisissa kulkuvälineissä, ja reilusti yli puolella on huolestunut tai vihainen ilme. Harva nauraa tai hymyilee, ja kukaan ei varsinkaan laula tai hyräile ääneen (Brasiliassa melko tavallista).

jouluikkuna1

Stockmannin jouluikkuna

Baarinälkä. Olin unohtanut, että Suomessa joutuu syömään ”varastoon” ennen baari-iltaa, koska baareista ei saa illallista. Hauskan illan jälkeen joutuu usein vielä vääntämään itselleen jotain ruokaa kotona, koska baarista on lähdetty nälkäisenä. Tai aina voi tietysti lähteä jonottamaan snägärille ja tapella mauttomista rasvapommeista muiden alhaisesta verensokerista kärsivien laskuhumalaisten kanssa. Moni poru ja kärhämä vältettäisiin, jos Suomen juhlakansa saisi syödäkseen illan aikana. Hyvä ruoka, parempi mieli!

Puhelin-, netti- ja itsepalvelu. Brasiliassa asuessa sitä unohtaa, miten Suomi on yhteiskunta, joka on suunniteltu siten, että kaikki asiat voi hoitaa etänä ja/tai itse. Mielessäni oli Suomen verotukseen liittyvä kysymys, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että menen verotoimistoon ja kysyn virkailijalta. Muutaman tunnin päästä hoksasin, että saman tiedon saisi varmaankin palvelunumerosta. Alitajuntani työstettyä asiaa vielä hieman pidemmälle tajusin, että kaipaamani tieto löytyy varmaankin suhteellisen selkeästi selitettynä myös nettisivuilta. Brasiliassa tottuu siihen, että kaikki oleellinen tieto on piilossa, (oikeita) vastauksia saa yleensä vain paikan päällä hiillostamalla, ja muutenkin sitä laiskistuu hakemaan kirjallista tietoa maassa, jossa suullinen tieto on ensisijaista. Lopputulos: ryhdistäydyin ja löysin tiedon netistä alle 10 minuutissa.

Muutaman vuoden takaa muistan palvelutilanteen, jossa seisoin eräässä helsinkiläisessä kirjastossa lainattava kirja kädessäni ja arvioin tilanteen: vasemmalla oli lainausautomaatti, ja oikealla oli palvelutiskin takana istuva virkailija. Päätin hakea ihmiskontaktia ja suuntasin virkailijan luokse, tervehdin kohteliaasti ja sanoin, että haluaisin lainata tämän kirjan. Vastaus: ”Ai eiks automaatti toiminu vai?” Olin unohtanut, että (Helsingissä?) tuntemattomille puhutaan vain, jos on pakko. Onneksi Sokoksen S-marketissakin on nykyään itsepalvelukassat, jotteivät suomen kielen ”Hei” ja ”Kiitos” kulu puhki.

jouluikkuna2

Lisää Stockmannin jouluikkunaa

Laitapuolen kulkijat. Silmääni pistivät Helsingin kaduilla, metrossa ja raitiovaunuissa ma(t)kaavat ns. laitapuolen kulkijat, jotka ovat todella rajun ja kärsineen näköisiä, ja heitä on paljon. Humalaisten ja huumeriippuvaisten ulkoinen habitus ja häiriökäyttäytyminen ovat aina vähän järkyttävää ja surullista katsottavaa lauhkeammassa (sanan kaikissa merkityksissä) latinokulttuurissa asuvalle. Vaikka huono-osaisuutta on Brasiliassa määrällisesti paljon enemmän, päihteiden väärinkäyttäjiä ei näe julkisilla paikoilla läheskään yhtä paljon kuin Suomessa.

Missä vesisuodatin? Hakiessani ensimmäistä kertaa vettä juotavaksi, huomasin käteni hapuilevan vesisuodatinta kraanan läheisyydestä. Ai niin, Suomessa vettä voi juoda suoraan kraanasta. Silti ajatus kraanaveden juomisesta tuntuu vähän omituiselta, vaikka se maistuukin hyvältä, jopa makealta.

Olkaamme me ulkosuomalaiset armollisia itsellemme elinympäristön muutosten keskellä – kulttuurierot ovat todellisia, ja niitä piilee arjen ilmiöissä ja kanssakäymisessä paljon enemmän kuin pystymme havaitsemaan tietoisesti. Samoin ulkosuomalaisten läheisille suosittelen kärsivällisyyttä meidän kanssamme. Me olemme tottuneet erilaisiin asioihin, unohtaneet joitakin suomalaisille itsestäänselviä tapoja, järkytymme omituisista asioista, ja ehkä halaamme ja puhumme liikaa. Kaikesta huolimatta meistä on aina mukava olla takaisin Suomessa ainakin hetken aikaa, puhua äidinkieltämme, viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, syödä salmiakkia ja laittaa kurkkusiivuja leivän päälle ilman, että joku ihmettelee ääneen kulinaarisia valintojamme.

Mainokset

25 thoughts on “Kulttuurishokki Suomessa

  1. Samaistuin niin tähän tekstiin, hyvä kirjoitus 🙂 Palasin viikko sitten Los Angelesista Suomeen, ja kotimaa näyttää niin ankea pimeältä tällä hetkellä! Onneksi on joulu ja uusi vuosi sekä läheisten seura joihin keskittyä samalla kun totuttelee taas arkeen Suomessa.

    Tykkää

  2. Linkitän jutun vanhemmilleni, he voivat varmasti allekirjoittaa tämän tekstin sataprosenttisesti. Asuimme Riossa 1996-1998, joten näiden nimenomaisten kulttuurien erot ovat hyvinkin tuttuja!

    Kyseinen ajanjakso mullisti oman elämäni täysin, minusta oli tullut third culture kid. Kun muutimme takaisin Suomeen, puhuin lähes kirjakieltä, Riossa kun ei meidän lisäksemme ollut tuolloin muita suomalaisia lapsiperheitä. Olin kosketuksissa äidinkieleen ainoastaan vanhempieni, sisarusteni ja kirjallisuuden kautta. Kielipuoli, jonka piti heti kättelyssä opetella koulun vuoksi kaksi uutta kieltä (englanti ja portugali).

    Elämä Brasiliassa on nyt 20 vuotta myöhemmin varmasti monella tavalla hyvin erilaista, kuin 90-luvun lopussa. Kulttuurisokki ei sen sijaan muutu, kuin ei myöskään pohjolan kylmä, pimeä talvi. Olen aavistuksen kateellinen siitä, että sinulla on kuitenkin sopeutumisvaikeuksista huolimatta edessä pako tästä pimeydestä takaisin etelän lämpöön! 😀

    Tykkää

    • Hauska kuulla, että sinäkin tunnistat nämä samat ilmiöt. 🙂 Itsekin huomaan, että suomen kieli kangistuu jo ihan muutamassa viikossa ulkomailla. Suuntaan seuraavaksi takaisin etelään, mutta hieman eri suunnalle – siitä luvassa uutta tarinaa pian.

      Tykkää

  3. Hyvä kirjoitus, vaikka ihan kaikkeen en voi samaistua, koska Englannissa monet asiat ovat sanoin kuin Suomessa. Meidän perhe palasi pysyvästi Suomeen juuri ennen joulua ja olen koittanut tunnustella sitä kuuluisaa shokkia, mutta toistaiseksi ei ole ollut mitään ihmeellistä. Englannissa oli pimeää ja yhtä kylmää kuin etelä-Suomessa on ollut. Palvelukulttuuri Englannissa on huono, joten Suomessa saa yleensä parempaa palvelua. Itsepalvelutiskit löytyy lähes joka kaupasta ja postista. Mutta kohteliaisuus ja small talk ovat kyllä ihan eri luokkaa kun Suomessa. Onneksi me on asetettu Mamu -alueelle, että ei ihan tuppisuuna tarvitse olla 😀

    Tykkää

  4. Viime aikoina olen lukenut paljon some juttuja siitä kuinka ankeita ja negatiivisia suomalaiset on. En muista montaa ulkomaalaista Lontoossa, jotka puhuisivat oman maansa kansalaisista yhtä negatiiviseen sävyyn kuin suomalaiset. Tuntuu että monen mielestä suomalaiset on juroja, sosiaalisesti jälkeenjääneitä juoppoja, ja lauseen loppuun yleensä lisätään kuinka puhuja itse on kuitenkin kovin erimaata. Tämä on etenkin tänään ärsyttänyt paljon; itse en tunne montaa noita stereotyyppisia suomalaisia Lontoossa taikka Suomessa. Minun Suomeni on täynnä ymmärtäväisiä, rakastavia ihmisiä. Aina niitä poikkeuksia riittää mutta niitä riittää kaikkialla. Sinun kirjoitukseesi voin samastua ja se hyvin kuvaa kahdenmaankansalaisuuden-ongelmaa. Kun on päälle vuosikymmen takana toisessa maassa tunnen olevani suomalaisempi kuin koskaan, mutta Suomessa sitä ei olekaan yhtä suomalainen kun ulkomailla. Sitä on vaikea kuvailla suvulle tai ystäville mutta olet kirjoituksessa onnistunut todella hyvin taltioimaan tuon tunteen.

    Tykkää

  5. Ai että, kiitos tästä kirjoituksesta! Kyllä voin myös samaistua, 6,5 vuotta olen asunut ulkomailla ja ei sitä jotenkin enää kuulu Suomeen. Lontoossa asuvana kyllä tottuu vilskeeseen ja menoon. Suomessa tuntuu että ihmiset ovat niin varautuneita, mutta kyllä sitten kun itse reippaasti hymyilee, saa monesti hymyn takaisin. Ja se rehtiys ja rehellisyys Suomessa on mahtavaa, tietää tasan mitä saa. Kovin jakautuu mulla fiilikset. Oi että kun kaipaa sitä Suomen rauhaa ja puhdasta luontoa, mutta nyt Suomi-lomalla juuri näki kun joku herra ensin makasi ja sitten lumihangesta pönki pystyyn kun oli niin kauheassa humalassa, niin muisti taas yhden syyn että miksi täältä aikoinaan halusi pois. Aika näyttää mihin sitä lopulta muuttaa, mutta siis kiitos kun jaoit kokemuksiasi, tätä vertaistukea on hyvä aina saada. Iloista ja aurinkoista alkavaa uutta vuotta! 🙂

    Tykkää

    • Kiitos! Se on fakta, että muualla asumisen jälkeen missään ei ole 100% hyvä olla. Ihanteellinen asuinpaikka olisi tilkkutäkki eri asioita monista eri paikoista. Suomen luontoa ja ulkoilumahdollisuuksia on aina ikävä. Kaikkea hyvää sinullekin ensi vuodelle!

      Tykkää

  6. Kiva lukea! Brasilialainen mieheni toistelee usein, miten Suomessa ”everything is so square” – hän tosin rakastaa tätä(kin) piirrettä Suomessa (ja suomalaisuudessa?! ^_^). Käyn Suomessa ollessa kirjastossa usein ja yleensä käytän ihmistä asioimiseen niiden koneiden sijaan. Joskus on huomautettu, että pitäisi pyrkiä käyttämään automaattia, mutta paras oli kommentti, että ihanaa kun tulit, kun niin harvoin kukaan enää tiskillä käy! Hyviä kriiseilyjä ja niistä selviämistä täältä Minas Geraisin kukkuloilta toivotellen!

    Tykkää

  7. Ma olen asunut 18 vuotta ulkomailla ja nyt taalla kaymassa pari viikkoa. Olen eri mielta aika monesta asiasta kanssasi. Ei suomen kieli niin nopeasti unohdu! Eilen treffasimme kuuden ulkosuomalaisen kesken (yksi heista asunut Brasiliassa toistakymmenta vuotta) ja kellaan ei ollut hoono soomi. Kehuimme myos kilpaa kuinka hyvaa palvelua Suomesssa saa joka paikassa. Ihmiset juttelevat tuntemattomien kanssa jopa bussipysakeilla! Hymyynkin saa vastauksen. Laitapuolen kulkijoita ja syrjaytyneita nakee maailmalla ihan yhta paljon kuin Suomessakin. Ainoa asia, joka meidan jengissa tuntui Suomessa raskaalta, on tama keskitalven pimeys. Mutta ohi sekin menee ja tulee ihana valoisa kesa!

    Tykkää

    • Samaa mieltä Tiina, olen itsekin asunut ikuisuuden ulkomailla ja kun kerran menin työasioissa suomalaiseen firmaan, siellä ”ihmettelivät”, miten suomen kieli sujuu niin hyvin, kun Amerikassa olleet vaihto-oppilaat eivät meinaa enää osata suomea palatessaan kotiin.

      Tykkää

    • Kiitos kommenteista! Nuo kaikki olivat asioita, joihin itse omassa päässäni ja asuinpaikkaani verrattuna kiinnitin huomiota (ks. blogin nimi).

      Tietenkään äidinkieli ei ihmisestä mihinkään katoa, mutta se voi kangistua, jos sitä ei pidä yllä. Syvärakenteet pysyvät ennallaan, mutta harvemmin käytetyt sanat ja varsinkin idiomaattiset ilmaisut helposti ruostuvat ja niihin tulee interferenssiä.

      Tykkää

  8. En muuttanut kovinkaan kauas, eikä maa ole kovinkaan paljon Suomesta poikkeava. Silti suomalaiset ovat tuppisuita jopa täkäläisiin verrattuna, sekä aina ollaan kireitä, rasittuneita ja kielteisiä, tästä yleisesti hyväksytystä normistamme olen väkisin joutunut opettelemaan pois. Täällä ei olekaan synti laulella ja näyttää iloiselta tai puhua vieraille, koska ei tarvitse aina vaikuttaa niin asiallisen työteliäältä (suomalainen hyve). Ei ole kyse vain siitä että tuntisi jotenkin olevansa erikoinen ulkomailla asumisen vuoksi, (eli siis tuntisi olevansa enemmän suomalainen ulkomailla kuin kotimaassa).

    Liked by 1 henkilö

  9. Kiitos mielettömän hyvästä kirjoituksesta! Osui ja upposi. Kieli ei ole itsellä varsinaisesti unohtunut, mutta kun oman äidinkielen korvaa vieras kieli jota käyttää arjessa koko ajan niin sanojen hakeminen on väistämätöntä, ainakin minulla näin on ollut. Ulkomailla asuessa on toisaalta löytänyt Suomesta todella monta positiivista juttua. Joskus on vaan todettava, että ei se ruoho tosiaan ole vihreämpää aidan toisella puolella. Hyvää uutta vuotta kaikille ympäri maailmaa!

    Tykkää

  10. Mielenkiintoista luettavaa. Itsella ei ole kieli unohtunut, luen lahes kaikki viihde lukemiset suomeksi ja puhun suomea lahes joka paiva. Olen asunut Amerikassa pian jo 30 vuotta (apua mihin vuodet ovat menneet), rakastan menna Suomeen kun kaikki ei kuorossa kilju ”bless you” kun aivastan…joskus tuntuu etta puolet kokous ajasta menee naihin sanoihin jos parilla ihmisella on allergiaa tai flunssaa…yksi asia mita en rakasta Suomessa on ettei punaisella saa kaantya oikealle.

    Liked by 1 henkilö

  11. Minulla ei vastaavanlaisia ongelmia ole ollut Suomessa oleskellessani, mutta olenkin asunut 35 vuotta ulkomailla. Enimmäkseen Ruotsissa, mutta myös Itävallassa. Asiat solahtelevat paikoilleen muutaman ulkomaan vuoden jälkeen. Ensimmäiset viisi vuotta ovat vähän hapuilua 🙂

    Tykkää

    • Ruotsi ja Itävaltakin ovat kulttuurillisesti sen verran lähellä Suomea, ettei kovin paha kulttuurishokki varmastikaan pääse yllättämään paluun yhteydessä. Brasilian jälkeen jopa uusi tuleva asuinmaani Espanja muistuttaa omasta mielestäni Suomea ihanan paljon – siitä ehkä saa vihiä siitä, minkälainen henkinen välimatka Brasilian ja Suomen välillä on. Kiitos kommentistasi! 🙂

      Tykkää

  12. Kiinnostava kirjoitus, ja näitä teemojahan on aina kiva pohtia yhdessä – niin monilla on niistä kokemuksia. On totta, kuten joku yllä kirjoitti, että joka paikassa on plussansa ja miinuksensa. Paljon riippuu myös siitä, mikä oma mieliala on ja miten asioihin jaksaa suhtautua. Itse olen asunut Suomen lisäksi 4:ssä maassa, nyt asun Mosambikissa ja paluu Suomeen häämöttää 1,5 vuoden kuluttua, siksikin nämä asiat ovat aina mielen päällä (tosin edessä on sitten jossain vaiheessa taas lisää ulkomaanvuosia). Minulla on olo ja oma kokemus, että Suomeen kyllä aina sopeutuu, onhan se kotimaa, eikä se minulle ole ikinä lakannutkaan olemasta sitä. Tärkeintä siellä ovat läheiset ihmiset, ei niinkään konkreettiset huonot tai hyvät puolet, ja myös mahdollisuus tehdä oman alan töitä. Asioita, joihin itse kiinnitän huomiota tullessani pitkän tauon jälkeen SUomeen: esimerkiksi juoppojen määrä kaduilla – muistan, kun tulin kerran kesäaikaan Suomeen oltuani yhtäjaksoisesti aika pitkään poissa, ja järkytyin siitä, millainen määrä ihmisiä hoippui kaduilla kalja- ja siideritölkit käsissä. Sit järkytyin, kun pystyin asioimaan ruokakaupassa vaihtamatta SANAAKAAN kassan kanssa, tai siis hän ei sanonut sanaakaan 🙂 Monessa muussa maassa kun on todella epäkohteliasta olla puhumatta, ja se normaali kohteliaisuus sopii minulle paremmin! Mutta sittemmin olen hyväksynyt sen, että myös suomalaisuuden piirteet ovat osa minua, identiteettiäni. EI minun tarvitse hoiperrella puistoissa tai pitää mykkäkoulua, mutta sellaiset asiat ympärilläni ovat kuitenkin jollain lailla jo lapsuudesta tuttuja, eivätkä ehkä sittenkään niin häiritse – ei niistä vain pääse eroon. On niin paljon hyvää (hanavesi! hyvät valikoimat ruokakaupoissa! kirjasto! turvallisuus! valoisat kesäillat! vuodenajat!), ja esimerkiksi palvelukulttuuri on oikeasti kehittynyt. Summa summarum, valmistelen ehkä itseäni jo 1,5 vuoden kuluttua koittavaan paluumuuttoon yrittämällä keskittyä hyvään 🙂 Saa nähdä, miten käy. Loppukevennys: mieheni, jolle hyvä pukeutuminen on tärkeää, inhoaa (meissä) suomalaisissa sitä että emme osaa valita istuvia ja tyylikkäitä vaatteita ja kenkiä – totta että lentokentillä suomalaisryhmän tunnistaa usein tietyllä tavalla lököttävistä takeista ja housuista ja linttaan astutuista lenkkareista! Mun miehen henkinen kotimaa on ehkä Italia, ainakin vaatteiden suhteen, joten ymmärrän hänen tuskansa 🙂

    Tykkää

    • Hei, kiitos kommentistasi! Suomeen varmasti sopeutuu takaisin jonkin ajan kuluessa (itseni ei sitä tarvinnut tehdä tällä visiitillä). Kyse on ehkä siitä, kuinka syvällisesti on sopeutunut uuden maan kulttuuriin ja ottanut sen osaksi itseään. Mitä enemmän ja mitä erilaisempi tuo uusi maa on, sitä vaikeampi sopeutua takaisin Suomeen. Ensimmäisen ulkomaanvuoteni (vaihto-opiskelijana Portugalissa) jälkeen olin niin valmis palaamaan Suomeen. Elin hyvin kulttuuriin integroitunutta elämää ja Portugaliin on vielä nykyäänkin jatkuva ”saudade”, mutta mittani tuli täyteen miesten ahdistelusta ja häirinnästä. Suomeen oli ihana tulla, kun sai kävellä kaduilla rauhassa! Belgiassa vietin on-off kaksi vuotta, ja silloinkin odotin Suomen-oleskeluja kuin kuuta nousevaa, sillä en pitänyt Belgiasta lainkaan enkä sopeutunut sinne. Paluukriisi tuli oikeastaan vasta nyt Brasilian jälkeen, sillä ehdin ehkä ottaa sieltä tiettyjä käytösmalleja osaksi itseäni (känniördäys ei ole OK, juttelu on kohteliasta, ruoka ja juoma jaetaan, jne.) ja noin yleensä nautin siellä asumisesta. Olemme tilkkutäkki omakohtaisia kokemuksia, ja siksi maailma (ja Suomeen paluu) onkin aina katsojan silmässä. 🙂

      P.S. Tuo vaateasia on niin totta 😀

      Tykkää

      • Näin on – ja kiitos vertaistuesta, jolle aina tarvetta! Pakko vielä kommentoida, että on aivan totta tuo, mitä mainitsit ruuasta ja juomasta. Siis jakamisesta. Suomi on varmasti ainoita paikkoja, joissa on hyväksyttyä mennä juhliin oma pullo taskussa ja olla tarjoamatta muille. Minusta se on aina ollut omituista, siis jo ennen näitä ulkomaankokemuksia (tosin asiaan voi vaikuttaa se, että asuin jo lapsena muualla kuin Suomessa). Mutta nykyisin se vaikuttaa minusta jo TODELLA junttimaiselta ja barbaarimaiselta. Ruuan ja juoman jakamine nyt vain on, noh, ihmisyyttä ja tekee elämän niin paljon mukavammaksi. Ja kun ajattelen suomalaista päihdekulttuuria – tosi monelle olisi terveellistä, että jakaisi siitä pullostaan muillekin eikä hörppisi kaikkea itse! En enää voi enkä jaksa ymmärtää sitä, että ihan fiksuissa aikuisissakin on ihmisiä, jotka pitävät tällaista jotenkin luontevana. Ei sitä nyt enää vuosiin ole voinut alkoholin kalleudella tai vaikealla saatavuudellaakaan perustella.
        Juttelin just eilen puhelimessa yhden äskettäin Suomeen paluumuuttaneen ystäväni kanssa. Hän totesi, että vaikealta tuntuu se, kun ihmiset eivät tervehdi: ei hissiin astuessa, ei lenkkipolulla, ei odotushuoneisiin astuttaessa. Ulkomailla kun äkkiä tottuu siihen, että vähintään ystävällinen päännyökkäys ikään kuin ”toteaa” tilanteen. Ystäväni totesi, että on Suomi ihan kaunis maa, mutta suomalaiset voisivat kyllä puhua vähän enemmän keskenään. Ja jos itse tekee aloitteen ja tervehtii, niin toiset ovat hämmästyneitä tai kauhistuneita: miksi toi puhu, enhän mä sitä tunne. Vai tunnenko? Pitääks mun sanoa sille jotain? – Viimeksi itse koin tuon kouriintuntuvasti Finnairin koneessa, kun suomalaismies äkkiä sanaakaan sanomatta nousi ja lähti rynnimään reisieni ylitse käytävälle. Olisi ehkä voinut vähän varoittaa? Kun kirjoitit tuosta, miten syvällisesti omaksuu muita tapoja ja vivahteita – itse huomaan kyllä omaksuneeni syvällisesti kohteliaamman tapakulttuurin, jota pidän tietysti ihan normaalina vuorovaikutuksena; ja kaikki tuollainen ärsyttää.

        Tykkää

  13. Hauska kirjoitus, tunnistan lähes kaikki asiat omissa fiiliksissäni Suomessa käydessäni. Itse asuin aikaisemmin Italiassa ja nyt Filippiineillä. Asun saarella jossa erilaisten, eurooppalaisen himoitsemien, ruokatarvikkeiden saaminen on hankalaa. Viimeisimmän Suomen visiitin huvittavin kriisi tuli itselläni pienen paikkakunnan S-marketissa. Astuessani sisään markettiin, päälle iski kauhea ahdistus siitä erilaisten vaihtoehtojen määrästä. Otin myös kuvan mehuhyllystä ja lähetin miehelleni, jotta hänkin muistaisi että suomessa voi kaupasta ostaa ainakin 20 erilaista appelsiinimehua.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s