Kulttuurishokki Suomessa

Synnyinmaasta poissa asuminen tuo mukanaan sellaisia ongelmia, joita läheiset ja muut kansalaiset harvemmin ymmärtävät. Jossakin kulttuurissa kasvaminen ja sen kieltä puhuminen ei tarkoita, että tuon kulttuurin tuntemus ja kielitaito pysyisivät ajankohtaisina sinä aikana, kun asuu toisessa maassa.

Kun Suomeen palaa muutamankin ulkomailla asutun vuoden jälkeen, Suomi ei ole enää sama maa eikä ulkosuomalainen ole enää sama (suomalainen) ihminen. Uusia ravintoloita on avattu, muoti on muuttunut, uusia artisteja on noussut pinnalle, kielessä on uusia ilmaisuja, asiat hoidetaan ja ne toimivat eri tavalla kuin ennen. Tällä viikolla esimerkiksi opettelin Helsingin uusien matkalippujen lukulaitteiden käyttöä kuin kuka tahansa turisti.

Suomi ja suomen kieli ovat palatessa samat kuin ennenkin, mutta eivät kuitenkaan – tuntuu vähän siltä, kuin olisi astunut yhtäkkiä johonkin rinnakkaistodellisuuteen nimeltä ”Suomi 2.0”.

Jouluinen Keskuskatu

Samoin minä en ole sama ihminen kuin silloin, kun noin 3 vuotta sitten lähdin pysyvämmin ulkomaille. Olen käyttänyt päivittäin täysin erilaista kieltä kommunikointiin ja elänyt yhteiskunnassa, joka on monessa asiassa täysin Suomen vastakohta. Uusi ympäristö muuttaa ja totuttaa ihmistä erilaiseen todellisuuteen kuin se, missä on kasvanut. On jännä ajatella, että niinkin lyhyt mutta äskeinen ajanjakso elämässä ikään kuin pyyhkii puhtaaksi tai ainakin syrjäyttää hetkellisesti muistoja ja kokemuksia, joita keräsin Suomessa suurimman osan elämääni.

Läheisille on varmasti myös omituista ottaa vastaan se kaukana asuva, tuttu ihminen, joka onkin saapuessaan niin erilainen kuin ennen. Se etsii sanoja ja puhuu välillä muutenkin omituisia, yrittää laittaa sähköhellaa päälle tulitikuilla, tai on vaikkapa lähtemässä lauantai-iltana supermarkettiin ostamaan viinipulloa illalliselle ajattelematta, että siinä olisi jotain omituista. Se on ihan kuin ulkomaalainen, joka puhuu kuitenkin (lähes) täydellistä suomea – rakkaasta perheenjäsenestä onkin tullut Roman Schatz.

Aleksanterinkatu jouluasussa

Ulkosuomalaisen läheisten voi olla vaikea ymmärtää, että myös omassa synnyinmaassa voi potea kulttuurishokkia. Yleensä ensimmäiset päivät tai viikot menevät itselläni alkuhuumassa, jetlagissa ja yleisessä hämmennyksessä, jolloin kaikki on vielä hyvin. Sen jälkeen yleensä alkaa vaikeampi jakso, jolloin hakkaan päätä seinään, kun en osaa enää sopeutua ympäristöön, jonka pitäisi olla tuttu muttei olekaan. Muistan kerran pidemmällä Suomen-vierailulla pahan kulttuurishokin iskeneen noin muutaman viikon jälkeen: oli talvi, pimeää, ankeaa, hiljaista, järjestelmällistä. Makasin sohvalla ja kyynelten välistä voivottelin: ”Kaikki on täällä niin kulmikasta! Miksei mikään ole pyöreää?” Angsti abstrahoitui geometrisiksi muodoiksi.

Tiernapojat Helsingin rautatieasemalla

Tällä jouluisella, lyhyellä Suomen-vierailulla olen yrittänyt nauttia parhaani mukaan niistä asioista, joita ikävöin Suomesta: aikataulussa kulkeva, laadukas julkinen liikenne, siistit kadut, rauha, ruoka, perhe ja ystävät. Kulttuurishokki ehti tosin jo tulla muutamassa päivässä monen asian suhteen, seuraavassa niistä lyhyesti.

Hiljaisuus. Ne kiusallisen pitkät tauot keskusteluissa. Se kun ei avata suuta ja pyydetä kohteliaasti päästä ohi. Katujen ja luonnon korviahuumaava äänettömyys. Missä musiikki, missä ihmiset, missä ilo? (Tosin heinäkuinen Suomi on hyvin erilainen tässä suhteessa kuin joulukuinen Suomi.)

Totisuus. Tarkkailin ihmisiä kaduilla ja julkisissa kulkuvälineissä, ja reilusti yli puolella on huolestunut tai vihainen ilme. Harva nauraa tai hymyilee, ja kukaan ei varsinkaan laula tai hyräile ääneen (Brasiliassa melko tavallista).

Stockmannin jouluikkuna

Baarinälkä. Olin unohtanut, että Suomessa joutuu syömään ”varastoon” ennen baari-iltaa, koska baareista ei saa illallista. Hauskan illan jälkeen joutuu usein vielä vääntämään itselleen jotain ruokaa kotona, koska baarista on lähdetty nälkäisenä. Tai aina voi tietysti lähteä jonottamaan snägärille ja tapella mauttomista rasvapommeista muiden alhaisesta verensokerista kärsivien laskuhumalaisten kanssa. Moni poru ja kärhämä vältettäisiin, jos Suomen juhlakansa saisi syödäkseen illan aikana. Hyvä ruoka, parempi mieli!

Puhelin-, netti- ja itsepalvelu. Brasiliassa asuessa sitä unohtaa, miten Suomi on yhteiskunta, joka on suunniteltu siten, että kaikki asiat voi hoitaa etänä ja/tai itse. Mielessäni oli Suomen verotukseen liittyvä kysymys, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että menen verotoimistoon ja kysyn virkailijalta. Muutaman tunnin päästä hoksasin, että saman tiedon saisi varmaankin palvelunumerosta. Alitajuntani työstettyä asiaa vielä hieman pidemmälle tajusin, että kaipaamani tieto löytyy varmaankin suhteellisen selkeästi selitettynä myös nettisivuilta. Brasiliassa tottuu siihen, että kaikki oleellinen tieto on piilossa, (oikeita) vastauksia saa yleensä vain paikan päällä hiillostamalla, ja muutenkin sitä laiskistuu hakemaan kirjallista tietoa maassa, jossa suullinen tieto on ensisijaista. Lopputulos: ryhdistäydyin ja löysin tiedon netistä alle 10 minuutissa.

Muutaman vuoden takaa muistan palvelutilanteen, jossa seisoin eräässä helsinkiläisessä kirjastossa lainattava kirja kädessäni ja arvioin tilanteen: vasemmalla oli lainausautomaatti, ja oikealla oli palvelutiskin takana istuva virkailija. Päätin hakea ihmiskontaktia ja suuntasin virkailijan luokse, tervehdin kohteliaasti ja sanoin, että haluaisin lainata tämän kirjan. Vastaus: ”Ai eiks automaatti toiminu vai?” Olin unohtanut, että (Helsingissä?) tuntemattomille puhutaan vain, jos on pakko. Onneksi Sokoksen S-marketissakin on nykyään itsepalvelukassat, jotteivät suomen kielen ”Hei” ja ”Kiitos” kulu puhki.

Lisää Stockmannin jouluikkunaa

Laitapuolen kulkijat. Silmääni pistivät Helsingin kaduilla, metrossa ja raitiovaunuissa ma(t)kaavat ns. laitapuolen kulkijat, jotka ovat todella rajun ja kärsineen näköisiä, ja heitä on paljon. Humalaisten ja huumeriippuvaisten ulkoinen habitus ja häiriökäyttäytyminen ovat aina vähän järkyttävää ja surullista katsottavaa lauhkeammassa (sanan kaikissa merkityksissä) latinokulttuurissa asuvalle. Vaikka huono-osaisuutta on Brasiliassa määrällisesti paljon enemmän, päihteiden väärinkäyttäjiä ei näe julkisilla paikoilla läheskään yhtä paljon kuin Suomessa.

Missä vesisuodatin? Hakiessani ensimmäistä kertaa vettä juotavaksi, huomasin käteni hapuilevan vesisuodatinta kraanan läheisyydestä. Ai niin, Suomessa vettä voi juoda suoraan kraanasta. Silti ajatus kraanaveden juomisesta tuntuu vähän omituiselta, vaikka se maistuukin hyvältä, jopa makealta.

Olkaamme me ulkosuomalaiset armollisia itsellemme elinympäristön muutosten keskellä – kulttuurierot ovat todellisia, ja niitä piilee arjen ilmiöissä ja kanssakäymisessä paljon enemmän kuin pystymme havaitsemaan tietoisesti. Samoin ulkosuomalaisten läheisille suosittelen kärsivällisyyttä meidän kanssamme. Me olemme tottuneet erilaisiin asioihin, unohtaneet joitakin suomalaisille itsestäänselviä tapoja, järkytymme omituisista asioista, ja ehkä halaamme ja puhumme liikaa. Kaikesta huolimatta meistä on aina mukava olla takaisin Suomessa ainakin hetken aikaa, puhua äidinkieltämme, viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, syödä salmiakkia ja laittaa kurkkusiivuja leivän päälle ilman, että joku ihmettelee ääneen kulinaarisia valintojamme.