Saisiko olla sähkösuihku tai miinusasteinen kalja?

Kun muuttaa uuteen maahan, on melko itsestäänselvää, että kaikki ei toimi siellä samoin kuin kotimaassa. Ihmisillä on erilainen tapa tehdä asioita, tai he tekevät ylimääräisiä asioita, joita itse ei ikinä tekisi, tai he eivät tee jotakin, mikä itsestä tuntuu maailman tarpeellisimmalta asialta. Nämä ehkä ovat niitä näkyvimpiä ja räikeimpiä kulttuurieroja, joihin arjessa ensimmäiseksi törmää. Pinnan alla kytevät kulttuurierot, kuten poliittiset asenteet tai uskonnollisuus, saattavat paljastua vasta pitkänkin ajan jälkeen, kun vieraskoreus alkaa rapista itse kustakin.

Tässä tekstissä pohdin tällaisia tapoja ja ilmiöitä, jotka ehkä ensimmäisenä tulevat uuden maan arjessa vastaan. Jotkut niistä otin ilolla vastaan ja osaksi itseäni, joitain kammoksun ja oudoksun yhä, ja jotkut toiset eivät heilauta minua suuntaan tai toiseen. Tämäkin lista voisi jonkun muun laatimana olla täysin erilainen – maailma on katsojan silmässä, ja nämä ovat niitä asioita, jotka juuri minun silmääni pistivät. Tai pistävät edelleen.

1. Muiskis! (Muiskis!) (Muiskis!)

Poskisuukot ovat tuttu juttu ainakin Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa asuville. Brasiliassa naiset keskenään ja mies ja nainen vaihtavat poskisuukot tavatessaan ja hyvästellessään. Miehet keskenään yleensä joko kättelevät, tai riippuen sukulaisuussuhteesta tai bromancen asteesta, he voivat tehdä jonkinlaisen kättely-halaus-pääkäsienvälissä-suukkootsalle-yhdistelmän.

Mutta kuinka monta poskisuudelmaa? Siinäpä pähkinä! Somessa kiersi jonkin aikaa sitten tämä kartta, jonka mukaan Brasiliassa suukkojen määrä vaihtelee yhdestä kolmeen alueittain. Kas näin (um – 1; dois – 2; três – 3):

Minä asuin um-sanan oikeanpuoleisen väkäsen kohdalla, ja toden totta, meillä päin suukkoja oli vain yksi, kunkin tervehtijän oikealle poskelle. Rio de Janeirossa – dois-sanan S-kirjaimen alareunassa – suukkoja annetaan kaksi. Tämän opin kantapään kautta jätettyäni muutaman cariocan eli riolaisen ”roikkumaan”: minulle tapahtuma oli jo suoritettu yhdellä suukolla, mutta vastapuoli kääntyi antamaan toista. Siksi kartta lupaakin: nunca mais beije no vácuo, eli ”älä enää koskaan anna suukkoa tyhjiössä”.

2. Mysteeripikkarit

Yksi niistä monen monista asioista, jotka vielä vuosien jälkeenkin hämmästyttävät minua Brasiliassa, ovat suihkukoppeihin jätetyt alushousut.

pikkarit

Tilanne lavastettu. Kuvan alushousut eivät liity tapaukseen.

Juuri näin: käyt jonkun kodissa vessassa, ja näet suihkun vesihanasta roikkuvat naisten alushousut. Miksi ne odottavat siinä eivätkä vaatekaapissa? Olen kysynyt monilta naisilta, mutta en ole ole saanut järkevää vastausta. ”No se on kätevää että ne voi laittaa siitä heti jalkaan.” Mutta eivätkö ne kastu suihkun aikana? Miksi haluat laittaa märät alushousut jalkaan? Vai pesetkö alushousut suihkussa seuraavaa käyttöä varten? Miksi alushousut pitää laittaa jo suihkukopissa eikä vasta huoneessa? Häveliäisyyssyistä? Kenen takia? Onko tästä jotain varoittavia tarinoita, joilla tytöt kasvatetaan pukemaan alushousut suihkukopissa? Miksei hanasta roiku ikinä miesten alushousuja?

Mysteeri on ja pysyy.

3. Ei saa töristä

Brasiliassa ei yleensä saa niistää julkisesti. Niistämistä pidetään ällönä kehon toimintona, jossa kehon aukosta tulee eritteitä ja kuvottavia ääniä. Sen sosiaalinen funktio on siis verrattavissa piereskelyyn – sitä ei ihan noin vaan tekisi kovaan ääneen illallispöydässä. Se tulee hoitaa sivistyneesti vessassa, jos siihen on tarvetta. Ja tarvetta onkin huomattavasti harvemmin kuin Euroopan kylmemmissä ilmastoissa, sillä samanlaisia flunssa- ja influenssakierteitä ei Brasiliassa ole, eikä nuhaa aiheuttavia allergioitakaan kansalla ole läheskään yhtä paljon kuin esimerkiksi Suomessa. Ehkä juuri siksi niistämisen tarve onkin erikoinen poikkeustila, jota ei sovi revitellä muiden edessä. Ehdin tottua niistämättömyyteen siinä määrin, että suomalainen estoton töräyttely on mielestäni nykyään, noh, epämukavaa.

4. Puhtaus on puoli ruokaa

Puhtauteen liittyen: brasilialaiset pitävät yleisesti henkilökohtaisesta hygieniastaan ja ruokailuhygieniastaan todella hyvin huolta. Tietyllä tavalla puhtaudella ja siistillä ulkoisella habituksella viestitään yhteiskunnallisesta asemasta – likaisuus ja yleinen hygieeninen leväperäisyys kertovat rahvaanomaisuudesta (kirjaimellisesti).

Hieltä haisemista pidetään epäkunnioittavana muita kohtaan, mikä tarkoittaakin, että trooppisessa ilmastossa ei ole ollenkaan ihmeellistä käydä suihkussa monta kertaa päivässä. Ekologistahan tämä ei ole, eikä vesipulan aikana varmastikaan suositeltavaa. Eurooppalaisten (oletettu) likaisuus ja pahanhajuisuus on vitsailun aihe Brasiliassa. Ja on kieltämättä totta, että Euroopassa käydessäni etenkin tiiviin joukkoliikenteen aromit pistävät välillä nenään pitkän Brasilian-oleskelun jälkeen. Ihan oikeasti, sauna kerran viikossa ei riitä.

Hampaista pidetään Brasiliassa huolta niin hyvin kuin oma varallisuus antaa myöten, ja siksi valkoiset hampaat ja hammasraudat ovatkin statussymboli. Koulussa ei kiusata lasta, jolla on raudat, vaan lasta, jolla on vinot hampaat. Aikuisillakin on Brasiliassa paljon hammasrautoja, sillä hampaat laitetaan kuntoon heti, kun siihen on varaa.

Jaettavaan ruokaan ei yleensä kosketa käsin, vaan siitä otetaan hammastikuilla tai omilla haarukoilla koskematta muihin paloihin. Jäätelötötterö tehdään ja ojennetaan aina servettiin kiedottuna. Rahaa ja ruokaa ei ikinä käsitellä samoilla käsillä ravintoloissa. Ravintoloiden vessoissa saattaa olla suuvesipumppu ja pieniä kippoja siitä ottamiseksi. Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen…

5. Hammasharjojen suhiseva kuoro

Brasiliassa kannattaa tottua siihen, että lounasaikaan yliopistojen, työpaikkojen ja ravintoloiden wc-tiloissa on lavuaarien edessä rivi hampaita harjaavia ihmisiä. Moni kantaa mukanaan hammasharjaa ja käy pesemässä hampaat jokaisen aterian jälkeen.

6. Sähkö ja vesi, aina hyvä yhdistelmä!

Opitko pienestä pitäen, että märkänä ei saa käyttää sähkölaitteita? Unohda moiset opit, Brasiliassa lähes kaikki suihkut toimivat sähköllä!

suihku2

Kylpyhuoneen seinästä tulee metallinen vesiputki, ja sen yläpuolella on pistorasia, johon suihkun johdot kytketään. Taloissa ei siis yleensä ole mitään lämminvesivaraajaa, vaan suihkulaite lämmittää veden sitä mukaa, kun se tulee laitteen läpi. Suihkuissa on yleensä kaksi lämpötila-asentoa: ”Kesä” ja ”Talvi”.

Suihkuja kerran vaihdattaessamme saimme tietää yli kahden vuoden asumisen jälkeen, että vanhan suihkun ollessa käytössä hana ”kutitteli” kättä siksi, että sitä ei ollut maadoitettu, ja siitä olisi voinut saada sähköiskun hetkenä minä hyvänsä. Sähkösuihku, joka päivä uusi seikkailu!

7. Pokka pitää

Brasilialaiset jonotustilanteet voivat olla kiltistä jonotuskulttuurista tulleelle melkoinen shokki. Jonoissa vallitsee viidakon laki: se, jolla on pokkaa olla röyhkeä, edetä kyynärpäätaktiikalla ja huutaa omaa asiaansa muista välittämättä pääsee yleensä edelle. Harvoin kanssajonottajat tai kaupan/viraston työntekijätkään huomauttavat asiasta etuilijalle. Tilannetta vaikeuttaa etusijalainsäädäntö, jonka mukaan liikkeissä pitää palvella ensin raskaana olevia naisia, sylivauvan kanssa liikkuvia tai imettäviä, liikuntarajoitteisia ja yli 60-vuotiaita* (tai heille on kokonaan oma kassansa, caixa preferencial eli ”etusijakassa”). Laki on lähtökohtaisesti mahtava ajatus – Suomessa joskus ihmetyttää, miksi rääkyvän vauvan kanssa liikkeellä olevan täytyy odottaa jonon hännillä.

Brasiliassa tämä tosin johtaa monesti sellaiseen tilanteeseen, että fyysisesti täysin freesin oloinen, n. 50-60-vuotiaan näköinen henkilö kiilaa pokkana eteen kassalla, ja tekisi mieli huomauttaa, että jonon perä on tuolla. Mutta jos hänelle huomauttaa asiasta, sitä samalla tiedustelee epäsuorasti, onkohan hän nyt varmasti yli 60-vuotias. Joten ainut vaihtoehto on odotella kärsivällisenä – kuten niin monessa muussakin tilanteessa! – ja antaa asian olla, vaikka takaraivossa kismittää ajatus siitä, että tuo taisi nyt harrastaa sitä kuuluisaa arjen korruptiota, enkä minä tehnyt asialle mitään.

*Brasiliassa naisten eliniänodote on 79 vuotta ja miesten 71 vuotta.

preferencia

Bussissakin muistutetaan ”etusijapenkeistä” (assentos preferenciais), sekä siitä, että lyhyisiin ihmisiin ei saa nojata (?!) bussin tungoksessa.

8. Saisiko olla?

Brasiliassa ruokaa ja juomaa kuuluu aina tarjota muille. On epäkohteliasta syödä yksin heittämättä ilmoille edes sitä hypoteettistä ajatusta, että voisit jakaa syötäväsi muiden kanssa. Minulle on tarjottu mm. suklaapatukkaa, drinkkiä, lounaseväitä, yhtä purkkaa jaettavaksi, hedelmäsalaattia. Tosin hyviin tapoihin kuuluu myös kieltäytyä, ellei annos selkeästi ole tilattu tai valmistettu jaettavaksi. Toisin sanoen kun joku kysyy suurin silmin Aceita? (kirj. ”hyväksytkö?”, eli ”haluatko vähän?”), yleensä siihen kuuluu naisen vastata Não obrigada ja miehen Não obrigado, eli ei kiitos.

aceita2

Vaikka pamonha (maissimössönyssykkä, lausutaan ”pamonja”) olisi kuinka hyvää ja olisit tilannut sen vain itsellesi, hyviin tapoihin kuuluu tarjota muillekin. Voi vain toivoa, että he ymmärtävät kieltäytyä.

9. Huurteinen, kirjaimellisesti

Brasiliassa asumisen jälkeen mikään juoma ei enää tunnu kylmältä Suomessa. Kaupasta ostettu limsatölkki maistuu siltä, että joku on hautonut sitä kainalossaan puolisen tuntia, ja ”kylmä olut” tarkoittaa suomalaisille plusasteista kaljaa, josta Brasiliassa kieltäydyttäisiin ravintolassa.

Brasiliassa jääkaapit, joissa kaupat ja ravintolat säilyttävät juomia, ovat yleensä muutaman asteen pakkasen puolella, ja niiden isot numeronäytöt todistavat lämpötilaa huurretietoisille asiakkaille. Liian lämpimän oluen voi palauttaa ravintolassa, eikä siitä tarvitse maksaa. Tosin jo tilauksen yhteydessä tarjoilijalta on yleensä tiedusteltu, mikä olut on ollut jäähtymässä pisimpään.

kalja

Jäinen olut on Brasiliassa hyvä asia.

Olut tilataan 6 desilitran pulloissa koko pöytäseurueelle, ja sitä juodaan pienistä laseista, jottei se ehtisi lämmetä. Illan jännitysmomentti on laskun maksaminen, kun jokainen miettii, kuinka paljon olutta joi (yksilöityjä laskuja ei juuri tunneta). Vaihtoehtoisesti voi tilata hanaoluen (chopp ”shopi”), jossa on 3-5 dl, tai pienen pullo-oluen (longneck), kummatkin tietysti jääkylmiä. Tuoppeja ei yleisesti tunneta.

10. Kuskia ei jätetä

Brasiliassa on yleistä, että autolla liikenteessä oleva vie autottomat kotiin illanvieton jälkeen – julkisilla liikkuminen öiseen aikaan ei ole kovin turvallista, eikä naisten kannata luottaa myöskään taksikuljettajien moraaliin. Autokyytien logistiikka hoidetaan yleensä niin, että viimeisenä kyydistä pois jäävä istuu etupenkille. Miksi? Siksi, että on epäkohteliasta kuskia kohtaan, jos hän joutuu jäämään yksin etupenkille. Eihän hän ole taksikuljettaja!

Jos kuitenkin käy niin, että etupenkiltä joku jää pois ennen muita, takapenkiltä joku siirtyy etupenkille istumaan. Tämä pieni ele osoittaa kuskikaverille, että hänen kyytiään arvostetaan, ja että hänelle halutaan pitää seuraa loppumatkan ajan.

11. Kylki kyljessä

Lopuksi yksi suosikkitavoistani Brasiliassa: kaksistaan iltaa viettävät pariskunnat istuvat yleensä ravintolassa vierekkäin, eivät vastakkain. Onhan se paljon mukavampaa olla toisen kainalossa ja pussausetäisyydellä kuin jutella ja kurotella pöydän yli.

 

Itse pidän suurimmasta osasta brasilialaisten pienistä sosiaalisista eleistä, sillä ne luovat ja ylläpitävät yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tuttujen ihmisten välillä. Joidenkin ihmisten harjoittama tuntemattomiin kohdistuva etuilu, välinpitämättömyys ja häikäilemätön oman edun tavoittelu ovat toisaalta sellaisia asioita, joihin en ehkä totu ikinä.

Oletko itse kiinnittänyt huomiota asuinmaassasi samanlaisiin tapoihin ja ilmiöihin?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s