Miksi brasilialaiset ovat niin mukavia?

Läppä lentää ja hymy on herkässä – brasilialaisilla on melkein kaikkialla ”hyvien tyyppien” maine. Läheskään kaikki maailman kansallisuudet eivät jätä yhtä positiivista ensivaikutelmaa kuin brassit, mutta mistä ihmeestä se kaikki mukavuus kumpuaa? Tämä kirjoitus kurkistaa brasilialaisten sosiaaliseen sielunelämään.

Brasilialaiset tottuvat seuraan ja hulinaan pienestä asti. Syntymäpäivät, häät, joulut ja uudetvuodet, joissa on paikalla satapäin sukulaisia tai muita ihmisiä, kuuluvat elämään pikkuvauvasta lähtien. Kaikkia tervehditään, kaikkien kanssa vaihdetaan ainakin muutama sana, kysellään kuulumiset ja hyvästellään. Small talkiin ja perustavanlaatuisiin käytöstapoihin harjaannutaan siis pienestä asti, ja brasilialaiset ovat kuin kala vedessä silloin, kun ympärillä on mahdollisimman paljon ihmisiä ja hälinää. Varautuneemmissa kulttuureissa – kuten Suomessa – brasilialaiset vaikuttavatkin ylitsepursuavan sosiaalisilta ja sulavilta. Osaavat tuosta vaan keskustella melkein kenen tahansa kanssa, murjovat vitsejä ja kyselevät vaikka mitä, välillä tyhmiäkin – se suomalaisille hyvin tyypillinen ”etten vaan sano mitään tyhmää”-suodatin on heille aivan tuntematon käsite.

On tärkeää erottaa sosiaaliset taidot ujoudesta. Ujous – se, että tarkkailee muita ja suhtautuu heihin varauksella sen sijaan että olisi suuna päänä ja heti kaulassa kiinni – on luonteenpiirre, ja ujoja on kaikkialla maailmassa. Sosiaaliset taidot ovat taas sitä, miten ihminen oppii käyttäytymään muiden seurassa normaalissa, päivittäisessä kanssakäymisessä silloin, kun haluaa tai on pakko. Voi siis olla ujo ja samalla sosiaalisesti taitava. Toisaalta kauhein yhdistelmä on sosiaalinen ihminen, jonka sosiaaliset taidot (esim. kuuntelutaito, käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen) ovat pyöreä nolla.

Brasiliassa ujotkin ihmiset yleensä katsovat silmiin, tervehtivät, kyselevät kuulumisia, ottavat mukaan keskusteluun, pyytävät siirtymään kun heidän pitää jäädä bussista pois, ja niin edelleen. He eivät vain tee tätä ehkä niin vuolaasti ja äänekkäästi kuin puheliaammat brasilialaiset. Kaikki tuo on vain normaalia käyttäytymistä kanssaihmisten seurassa – katseen välttely, puhumattomuus, töniminen ja satunnainen ”oho” eivät. Ujoinkin brasilialainen on siksi monissa muissa kulttuureissa sosiaalisen parketin partaveitsi.

karnevaalikansa

Karnevaaleihin kuuluu olennaisesti ventovieraille juttelu ja heidän pähkähullujen karnevaaliasujensa kommentointi. Kuva Belo Horizonten kaupunginosasta Santa Terezasta.

Koska brasilialaiset ovat laumaolentoja, joukkoon on ulkopuolisen helppo sulautua: kun kaveriporukka on iso, yksi lisää mahtuu aina. Seuraan on helppo lyöttäytyä, ja aina löytyy yhteistä juteltavaa – ei siis pidä ihmetellä, jos joskus käy kutsu tuntemattoman brasilialaisen kotiin muiden siivellä. Isossa porukassa on myös helppoa olla itse ujo, sillä voi olla varma, että keskustelun aihe ja sen keskipisteenä oleva henkilö vaihtelevat tiuhaan tahtiin – tennispallon lailla sinkoilevan keskustelun seuraamisen jälkeen kotiin saakin lähteä niska hellänä.

Brasilialaisista tekee erityisen mukavia myös se, että heidän kulttuurissaan yleisesti tunnelman pilaaminen ja valittaminen on paheksuttavaa. Ilmapiirin myrkyttäminen omalla pahalla ololla ja konfliktihakuisuus eivät kuulu millään tavalla brasilialaiseen kanssakäymiseen. Tästä esimerkkinä eräs ystäväni, jolta kerran baari-illan alussa kyseltiin kuulumisia. Siihen hän vastasi hymyssä suin: ”No eipä tässä mitään, työttömänä nyt kuudetta kuukautta ja masentaa ihan helvetisti. Mutta puhutaan jostain muusta!” Jos hän ei olisi itse vienyt keskustelua positiivisemmalle polulle, joku toinen olisi sen varmasti tehnyt alle puolessa minuutissa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö negatiivisia tunteita saisi olla ja näyttää – niille on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa, ja se ei ole silloin, kun muut haluavat rentoutua ja pitää hauskaa.

bonsdrink

Brasiliassa erityistä taitoa vaatiikin se, että tietää, mitä sanotaan ääneen ja mitä ei. Suomessahan on se paradoksi, että toisaalta meillä on puhumattomuuden kulttuuri, joka usein estää tunteista ja muista tärkeistä asioista puhumisen, mutta toisaalta mitä tahansa saa töksäytellä muille sillä mukamas hyveellisellä verukkeella, että ”minä vain olen rehellinen”. Brasiliassa kuvio toimii päinvastaisella tavalla: kommunikaatio on arjessa runsasta ja rönsyilevää, mutta ikäviä asioita viestitään hyvin kierrellen ja kaarrellen tai ei ollenkaan. Rehellisyys ei todellakaan peri maata ainakaan Brasilian sosiaalisessa kanssakäymisessä, jossa täytyy puhua hienovaraisen, konfliktia välttävän sordinon läpi.

Kuulijalle ei haluta tuottaa pettymystä, ja kanssakäyminen pidetään sulavana yleensä siinäkin tapauksessa, ettei erityisemmin pidä keskustelukumppanista. Tämä tarkoittaa vaatteiden tai hiusten kehumista (vaikka oikeasti olisi ihan toista mieltä); viimekertaisen tapaamisen muistelua lämmöllä (vaikkei edes muistaisi toisen nimeä); tekosyyn keksimistä sille, ettei voi lähteä toisen kanssa jonnekin (koska oikeasti ei vain halua); tai vaikkapa uuden tapaamisen ehdottamista (vaikkei olisi mitään aikeita oikeasti tavata uudelleen). ”Vamos marcar de sair um dia?” (’Sovitaanko treffit joku päivä?’) on se kuuluisa tyhjä kysymys, johon kuuluu vastata ”Vamos!” (’Sovitaan vaan!’) ja sen jälkeen hyvästellä. Vasta sen jälkeen yleensä hoksaa, ettei toinen ole antanut edes yhteystietojaan. Semanttiselta tyhjyydeltään tämä vastaa yleisintä tervehtimistapaa ”Tudo bem?” (’Kaikki hyvin?’), johon kuuluu vastata ”Tudo bem, e você?” (’Kaikki hyvin, entä sinulla?’). Kaikki hyvin on se hyväntuulinen kuulumisten oletusarvo, joka vain vahvistetaan toistamalla – tervehtiminen ei ole se hetki, jolloin kuulumisia oikeasti aletaan kertoa.

vamosmarcar

”Sovitaan jotain joku päivä” – sitä tapaamista saattaa Brasiliassa joutua odotelemaan hautaan asti.

Kanssakäymisen hienovaraisuus ja sulavuus näkyy toki myös pariutumismarkkinoilla. Kiinnostuksen kohteelle juttelu ei ole samanlainen kompastuskivi kuin ehkä monissa muissa kulttuureissa, ja miehiltä tanssikin sujuu, jos se on tavoitteen saavuttamisen kannalta oleellista. Juttu luistaa ja kehuja kierii kielen päältä lakkaamatta.

Siksi brasilialaisista elääkin ulkomailla käsitys paitsi erityisen mukavana mutta myös sensuellina kansana, mikä on toki osittain seurausta maailmalle levinneestä Brasilia-kuvastosta: liki alastomia sambatanssijoita, lihaksikkaita rantaleijonia pikkuruisissa speedoissa ja vastaavasti hemaisevia naisia stringibikineissä Copacabanalla. Mutta se johtuu mielestäni myös siitä, että brasilialaisten keskustelutapaa ja olemusta tulkitaan virheellisesti muunmaalaisten lasien läpi. Se, että he hymyilevät, iskevät silmää, heittävät läppää ja välttävät poikkipuolisia sanoja, voi olla ihan tavallista jutustelua. Brasilialaiset vain ovat mukavia noin yleisesti, ja harvemmin sanovat suoraan ”ei”, sillä heidän kulttuurissaan kieltäytyminen välittyy yleensä rivien välistä.

Mielenkiintoisin kehu, minkä ikinä olen saanut kielitaidostani, liittyi juurikin sanattomaan viestintään eli ilmehtimiseen. Kielitieteen professori kerran vertasi minua tiedekunnalla opettaneeseen italialaiseen ja sanoi: ”Se italialainen ei hymyile puhuessaan. Sä taas tiedät, että brasiliaa pitää puhua hymyillen. Siksi susta ei heti huomaakaan, että olet ulkomaalainen”.

Suomessa hymyileväisyys ja nauravaisuus, etenkin naisten kohdalla ammattiyhteyksissä, vähentää arvovaltaa ja uskottavuutta – ei kai meillä turhaan ole käsitteitä tyhjännauraja ja syntymähumala (sillä iloinen voi olla ainoastaan humalassa?). Välillä Suomeen palatessa onkin vaikea muistaa, että muodollisissa tilanteissa täytyy pitää naama peruslukemilla ja jutut mahdollisimman kuivina, jos haluaa säilyttää uskottavuutensa.

Backer

Humalaa (sekä kasvia että olotilaa) on tarjolla Backerin panimoravintolassa Belo Horizontessa.

Kuten ylempänä jo mainitsin, brasilialaisilla harvemmin on tyhmien kysymysten suodatinta. Pelkästään se on jo erinomainen premissi small talkille. Sen lisäksi he ovat yleensä ehtymättömän uteliaita muiden kulttuurien suhteen – asuvathan he yksinomaan portugalinkielisessä yli 200 miljoonan asukkaan maassa, joka on alueeltaan Euroopan kokoinen. Heille muut kielet ja elämäntavat ovat ymmärrettävistä syistä yleensä kiehtovia ja kaukaisia, eivätkä he ujostele, jos on kerrankin mahdollisuus saada niistä ensi käden tietoa ja vaikkapa harjoitella vieraan kielen puhumista.

Parasta brasilialaisissa on ehdottomasti huumorintaju. Huumori on sarkastista, ja kaikenlaiset sanaleikit ja herjaavat lempinimet kuuluvat paikalliseen läpänheittoon. Brasilialaiset ovat erittäin ahkeria netin huumorikäyttäjiä, sekä maailman neljänneksi suurin netissä vaikuttava kansa – toki lähes koko heidän nettipresenssinsä on portugalinkielistä, joten siitä ei juurikaan lusofonisen maailman ulkopuolella tiedetä. Mistä tahansa uskomattomasta tai hullunhauskasta päivän tapahtumasta alkaa minuuttien sisällä levitä meemejä somessa. Rir para não chorar (’täytyy nauraa, jottei itkisi’) on hyvin kuvaava sanonta siitä, miten brasilialaiset suhtautuvat yhteiskunnan ja politiikan tapahtumiin.

Viime päivinä Brasilian nettiä on ilahduttanut tämä riolaisten TV-uutisten livereportaasi. Rocinhan favelan huumesodasta vakavalla naamalla kertovan reportterin uskottavuutta nakertaa moottoripyörällä ohi ajava setä, jonka sylissä istuu kissa aurinkolasit päässä. Meemisfääri on jo hotkaissut tämän herkullisen hetken kitaansa ja sulattelee sitä nyt jälleen yhtenä todisteena siitä, että Brasilia on absurdi eikä se siksi todellakaan ole aloittelijoille.

 

Yksi parhaimmista brasilialaisen huumorin kanavista on Porta dos FundosMelkein kaikissa PdF:n videoissa on englanninkieliset tekstit, joten sitä kautta pääsee hyvin kiinni brasilialaiseen huumorisielunelämään. PdF:n tekijät käsittelevät todellisuutta absurdiuden kautta ja näyttämällä tosiseikat päinvastaisesta näkökulmasta – kuten brasilialaiset noin yleensäkin. Yksi suosikkisketseistäni on tämä perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen kääntävä naispomon ja miesalaisen välinen keskustelu sopivasta käyttäytymisestä työpaikalla (laita haluamasi tekstit päälle videon valikosta). Videon nimi viittaa naispuolista hutsua tarkoittavaan slangisanaan piranha (’piraija’), josta on tässä väännetty kieliopin vastaisesti maskuliinisukuinen piranho.

 

Tämän huumorihuipennuksen myötä até à próxima eli ensi kertaan!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s