Kieli solmun kautta haltuun

Uudessa kotipaikassani, Espanjan Kataloniassa, on nyt tullut vietettyä kaksi vuotta. Pahasti portugalin jyräämäksi joutunut espanja on jotakuinkin herätetty kuolleista tässä ajassa, ja puolisen vuotta sitten aloitin uuden kielen opiskelun ensimmäistä kertaa moneen vuoteen: ohjelmassa on katalaania kaksi kertaa viikossa. Tämä uusi mutta samalla niin tuttu rooli vierasta kieltä ihmettelevänä ummikkona tuo paljon muistoja, joten tässä kirjoituksessa kerron nikseistä ja ajattelutavoista, jotka ovat auttaneet itseäni kielenoppijana.

Omasta kielenoppimishistoriastani lyhyesti: opiskelin Suomessa peruskoulussa ja lukiossa englantia ja ruotsia, ja jälkimmäisessä lisäksi espanjaa ja saksaa. Lähdin yliopistoon lukemaan espanjaa ja portugalia, tohtoriksi asti erikoisalanani fonologia eli kielten äännerakenteen tutkimus. Ohimennen on tullut opiskeltua myös hitusen latinaa, ranskaa, galegoa, viroa, venäjää ja nyt katalaania.

Aivot ovat plastiset koko ihmiselämän ajan, vaikka toki ”jäykistyvät” iän myötä. Vanha koira voi siis oppia uusia temppuja, ja positiivista elinikäisessä kielten oppimisessa on se, että se avaa uusia maailmoja ja mm. ehkäisee muistisairauksia. Olen venytellyt omia harmaita solujani katkeamispisteeseen saakka romaanisten kielten välillä nyt jo yli vuosikymmenen. Seuraavassa kerronkin omat hardcore-kielenoppijan vinkkini siihen, miten uuteen kieleen ja kulttuuriin pääsee kokemukseni mukaan parhaiten sisälle.

1. Parhaiten varjeltu salaisuus on, että sitä ei ole

Kielikoulut ja erilaiset kieltenoppimisalustat yleensä lupaavat, että juuri heidän maagisen metodinsa avulla oppii kieliä kuin itsestään. Totuus on kuitenkin karu: kieltä ei voi oppia aikuisiällä kuuntelemalla kielikursseja nukkuessaan tai ilman, että opettelee ahkerasti kielioppia ja sanastoa toiston kautta. Metodeja on monenlaisia, samoin kuin oppijoitakin, ja olennaista on löytää itselleen luontevin, aktiivinen tapa oppia uusi kieli.

2. Ajattele kielen oppimista uutena harrastuksena

Vieraan kielen oppiminen on verrattavissa uuden urheilulajin tai soittimen opetteluun. Se vaatii aikaa ja omistautumista. Alussa jäsenet tuntuvat kömpelöiltä, koko homman säännöt ovat vähän hukassa, mikään ei mene ekalla kerralla miten pitäisi ja samoja asioita pitää toistaa uudelleen ja uudelleen. Virheitä ei kannata pelätä, sillä niitä sattuu matkalla rutkasti. Niistä oppii, ja jonkin ajan kuluttua uusi harrastus alkaakin sujua jo ihan mukavasti. Mielen ja kehon yhteistoiminta automatisoituu pikkuhiljaa, ja pian se sujuu jo vaikka silmät kiinni. Tässä vaiheessa jo opitun päälle voi rakentaa uusia yhteyksiä ja laajentaa taitoa entisestään.

Kielen oppimiseen pätee täsmälleen sama periaate: toiston kautta ajatus- ja motoriset radat (kielen ja muiden ääntöelinten liikkeet) automatisoituvat ajan myötä niin, että uuden kielen käyttämisestä tulee osa arkea. Harjoitus tekee mestarin.

Innokas vaihto-opiskelija ja uusi kielimaisema vuonna 2008 (Sintra, Portugali)

3. Älä etsi kielistä järkeä

Kaikki ihmiskielet ovat nimensä mukaisesti ihmisten tuotoksia, joten ne ovat samanlaisia kuin ihmiset yleensäkin: ajoittain hyvinkin oikukkaita ja epäloogisia. Errare humanum est. Miksi suomeksi kenkä laitetaan jalkaan, vaikka oikeasti jalkahan menee kenkään? Miksi on niin paljon epäsäännöllisiä verbejä, jotka hankaloittavat elämää? Miksi on niin monta s-äännettä? Miksi pitää olla määräinen ja epämääräinen artikkeli, eikö pärjää ilman? Miksi pitää olla niin vaikea muistaa, mihin sukuun substantiivit kuuluvat? Miksi pitää olla tooneja? Miksi pitää olla niin vaikeat, sykkyräiset aakkoset?

Elämä helpottuu, kun teet itsestäsi kielenoppijana tyhjän taulun, tabula rasan. Lähde leikkiin ilman ennakkoasenteita ja heittäydy vieraan kielen todellisuuteen. On vain hyväksyttävä, että kielissä on paljon poikkeuksia ja asioita, joissa ei ole järjen häivääkään.

4. Keksi omia muistisääntöjä

Vaikka säännöistä ei aina olisikaan apua, omia muistikikkoja kannattaa toki keksiä niin paljon kuin sielu sietää. Kiinnitä mielessäsi uuteen sanaan tai fraasiin jokin samalta kuulostava sana suomeksi tai muulla kielellä, tai muistele miltä sana näyttää kirjoitettuna. Vuosia sitten opin muistamaan portugaliksi eron isoäidin (avó) ja isoisän (avô) välillä — joissa erona on siis ainoastaan o-äänteen avoimuus — kuvittelemalla, että isoisällä on hattu (ô) ja isoäidin hiukset hulmuavat tuulessa (ó). Katalaaniksi opin sanan mandra (laiskotus) liittämällä sen mielessäni sanaan mantra, joka on eräänlaista rentoutumista sekin.

5. Luo itsellesi uusi identiteetti

Kohdan 3 uuteen kielitodellisuuteen avoimin mielin heittäytymisellä tarkoitan etenkin sitä, että uutta kieltä oppiessa on erittäin hyödyllistä yrittää mukautua uuteen ympäristöön mahdollisimman paljon. Joidenkin ihmisten käsitys itsestään ja siitä, mitä he osaavat ja miten he käyttäytyvät, on hyvin tiukka ja muuttumaton. Uskon, että sillä on hyvät puolensa, koska tällainen tietyssä mielessä joustamaton ihminen varmasti on enemmän sinut itsensä kanssa ja kärsii vähemmän identiteettikriiseistä elämänsä aikana. Kielen oppimisessa näkisin, että omakuvan joustamattomuudesta voi olla haittaa, sillä myös esimerkiksi kehonkieli ja kulttuurisidonnaiset vuorovaikutustaidot ovat osa kielitaitoa ja vaativat usein suurtakin muutosta omassa olemuksessa.

Anna kielen viedä sinua, ei toisin päin. (Costa Nova, Portugali, 2008)

Itselleni on kehittynyt vuosien saatossa montakin kielipersoonaa. Äidinkielinen minäni on yleensä rauhallinen, ujo, melko pessimistinen, vähäeleinen, mutta toisinaan myös räävitön ja kovaääninen, koska saa vitsailla omalla äidinkielellään ja makustella ihania suomen kielen sanoja. Ulkomailla ollessaan äidinkielinen minäni usein alkaa haukotella spontaanisti, kun ryhtyy yhtäkkiä puhumaan suomea esimerkiksi perheenjäsenten soittaessa — en ole vielä löytänyt tähän fysiologista selitystä. Englanninkielinen minäni on hyvin sarkastinen ja suhtautuu tähän lingua francaan eli yleiskieleen hyvin intohimottomasti, puhuen sitä vähän miten sattuu — kyllä ne kuitenkin ymmärtää. Portugalinkielinen minäni on tuttavallinen vitsailija, joka puhuu käsillä, sekoittelee puhe- ja kirjakieltä taidokkaasti, keksii juteltavaa kenen tahansa kanssa ja ratin takana huutokiroilee liikenteessä törttöilijöille. Espanjankielinen minäni on vielä tekeillä — tässä vaiheessa se lähinnä apinoi epäuskottavasti ja huvittavin lopputuloksin portugalinkielistä minääni.

Olen havainnut erilaisten persoonien kasvattamisen hyödylliseksi keinoksi ikään kuin antaa itselle lupa irtautua aiemmasta kielitaustasta ja olla se joku muu, joka sopeutuu uuteen ympäristöön. Muu maa mustikan ihmiset eivät edes osaa lausua nimeäsi oikein, joten miksi sinunkaan pitäisi olla täysin sama tyyppi kuin Suomessa asuessasi?

6. Ole papukaija

Makustele ja toistele kielen sanoja ja äänenpainoja aina, kun pystyt — myös julkisilla paikoilla silläkin riskillä, että näytät hullulta itsekseen puhelijalta. Kun kuulet uuden, mielenkiintoisen nimen, sanan tai lauseen, toista se papukaijan lailla ääneen useaan kertaan mahdollisimman paljon alkuperäistä matkien. Kieltä omaksuvien taaperoiden kanssa tekemisissä ollut tietää, että uuden sanan kuullessaan pikkuiset usein tuijottavat puhujan suun liikkeitä ja toistavat sanaa vaistomaisesti — ota siis kielen oppimisen mestareista mallia!

Liioittele varmuuden vuoksi joka ikistä suhinaa, pärinää ja narinaa. Oliko puhujan ääni matala, korkea, nasaali? Mitä tavua pitää venyttää? Loppuiko lause korkeaan kiekaisuun vai laskiko se loppua kohti? Toiston myötä sanat jäävät mieleen ja ääntämisesi notkeutuu — kuin sormet pianon koskettimilla tuntien harjoittelun jälkeen.

Barcelonan citypapukaijat osaavat tosin vain kraakkua.

7. Fake it till you make it

Ääntämyksellä voi nimittäin huijata aika pitkälle: vaikka puhuisit vähän, mutta todella natiivisti lausuen, ihmiset todennäköisemmin puhuvat kieltään sinulle sen sijaan, että vaihtaisivat heti englantiin (mikäli tämä kuuluu maan pahoihin tapoihin ulkkareille puhuttaessa, kuten Suomessa). Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä — suosittelen silti huijaamaan kuorrutuksella, kunnes sisällyskin on valmiina!

8. Mitä sanoa ja milloin

Kielitieteessä pragmatiikan ala tutkii tilanteen tai kontekstin vaikutusta merkitykseen. Taidokas vieraan kielen käyttäjä ei ainoastaan käytä oikeita sanoja oikeista asioista, vaan myös sanoo oikeita asioita oikeaan aikaan: eri kulttuureissa on erilaiset skriptit eli ”käsikirjoitukset” siitä, mitä eri vuorovaikutustilanteissa sanotaan.

Kieliopillisesti täysin oikein tuotettu mutta väärässä tilanteessa sanottu asia voi mennä kanssakeskustelijalta ihan yhtä ohi kuin kieliopillisesti väärin tuotettu asia. Kiinnitä siis kielenoppijana huomiota paitsi siihen, miten sanotaan, mutta myös siihen, mitä sanotaan. Keskustelut eivät kulje saman logiikan mukaan eri kielillä, ja puhelinkeskustelut ovat hyvä esimerkki kulttuurisidonnaisista skripteistä. Suomessa yleensä soittaja kysyy heti ensimmäisenä, tavalla tai toisella, voiko toinen puhua (Missä oot, mitä teet, ehditkö puhua, onko kiire, jne.). Brasiliassa taas on tärkeää ihan ensimmäisenä tarkistaa pinnallisesti kuulumiset vaihtamalla sanat Kaikki hyvin? — Kaikki hyvin, entä sinulla? Kerran soitin tutulleni portugaliksi, ja tulos oli tämä:

– Haloo?

– Minä täällä. Missä oot?

– Öö… pitäiskö mun olla jossain?

– Ei kun siis että kaikki hyvin?

– Kaikki hyvin, entä sulla?

– Juu juu kaikki hyvin. Sitä mun piti kysyä että…

Kieliopin puolesta tämä oli kymppisuoritus, mutta heti aluksi puhelinkeskustelun pragmatiikka meni ihan päin palmua, kun kyselin olinpaikkaa kuulumisten sijaan. Siitä vastapuoli hämmentyi ja kysyi, oliko meillä jokin tapaaminen, jonka hän oli unohtanut. Vastaavasti jos suomeksi alkaisi heti aluksi kyselemään kuulumisia, kyseltävä saattaa häkeltyä — onko pahojakin uutisia tulossa, täytyykö kenties istua alas?

Havainnoi siis paitsi oikeita sanoja myös viestintätilanteiden rakennetta: kaikkea ei aina sanota, ja joskus toisaalta sanotaan paljonkin ylimääräistä. Brasiliassa ei esimerkiksi kiitetä ruokapöydästä lähdettäessä samalla tavalla kuin Suomessa, vaan noustaan vaivihkaa ja siirrytään salongin puolelle — toki voi kiittääkin ihan kieliopillisesti oikein, mutta se nyt vaan olisi hieman omituista. Iso osa kielitaitoa on se, että osaa noudattaa paikallisia keskustelukaavoja. Toki sitten, kun kaavat ovat jo hallussa, niillä voi ulkkari leikitellä, ja niitä voi rikkoa huumorimielessä.

Brasilialainen puhelinkeskustelu esim. tällaisesta yleisöpuhelimesta (orelhão eli ’isokorva’) aloitetaan kysymällä kuulumisia.

9. Kuluta kulttuuria

Nykymaailmassa on helppo joutua englanninkielisen viihdetuotannon imuun — ja se on toki hyvä asia, jos asuu englanninkielisessä maassa. Muissa kulttuureissa kannattaa kuitenkin panostaa siihen, että kuluttaa paikallista kulttuuria mahdollisimman paljon: käy teatterissa, kuuntele paikallista musiikkia ja uutisia, katso maassa tuotettuja elokuvia ja TV-sarjoja. Näin paitsi tiedät, mistä ajankohtaisista ilmiöistä ihmiset puhuvat, mutta myös ympäröit itsesi aktiivisesti uuden kielen vaikutteilla.

Helpointa kulttuuri-imua on ryhtyä katsomaan sarjoja ja elokuvia suoratoistopalveluista ensin muunkielisillä tekstityksillä ja sitten closed caption -tekstityksillä heti, kun pystyt. CC-teksteillä näet kohdekieliset repliikit myös kirjoitettuna, ja opit uutta sanastoa seuratessasi tarinaa ja vuorosanojen asiayhteyttä. Itse tykkään katsoa myös englanninkielisiä ohjelmia espanjan- ja portugalinkielisillä teksteillä — suomalaiset silmät kuitenkin ajautuvat aina tahtomattaankin lukemaan tekstit, joten miksei niistä voisi samalla oppia?

10. Kysy ”miksi?”

Tämä on jokaisen nerokkaan kielenoppijan avainkysymys. Kun et ole ymmärtänyt ihan täysin, mitä toinen on sanonut, kysymällä ”miksi?” tai ”miten niin?” saat hänet selittämään saman asian uudelleen hieman eri sanoin ilman, että paljastut. Ja voilà, keskustelu jatkuu!

+ Bonusvinkki:

Kielenoppijana ei kannata luottaa sokeasti sanakirjoihin tai tehdä niiden avulla suoria käännöksiä (straight turns) — ne harvemmin onnistuvat. Sanakirjatkin ovat ihmisten tekemiä, ja kuten sanottu, ihmiset ovat epäloogisia, ja oikeiden sanojen valinta riippuu aina asiayhteydestä. Vaikka taskusanakirja siis tarjoaisi espanjaksi sanalle ”tulinen” käännöstä fogoso, se ei välttämättä toimi kaikissa yhteyksissä — saatat esimerkiksi vahingossa kuvailla lähisukulaistasi kiimaiseksi. *Kokemuksen syvä rintaääni*

Oletko löytänyt itsellesi sopivan tavan oppia kieltä? Onko itsellesi sattunut hullunkurisia edesottamuksia kielenoppijana? Kerro kommenteissa!

Portugalilaisen servettivalmistajan straight turn: ”Tulethan toistekin” on muuttunut melko käskyttävään muotoon ”Tule aina takaisin”.